Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Lakkautettavien kyläkoulujen kierros. Ruokolahden Vaittilan koulun alkuvaiheet

Vaittilan koulu toukokuussa 2017 Saimaan rannalta kuvattuna
Kiertelin kesällä lukuisia kertoja Helkamallani Ruokolahden kyläteillä. Kohtasin ystävällisiä ihmisiä ja nautin vaihtelevan kauniista maisemista. Yksi pysähdyspaikkkani oli Vaittilan koulu. Ruokolahden kouluista se on vanhin, mutta pitkä ikä ei ole säästänyt sitä kuolemantuomiolta. Lukuvuonna 2018 - 2019 sen taru on lienee päättynyt. Koulu sijaitsee Salosaaressa erittäin luonnonkaunilla paikalla Saimaan rannalla, parin kilometrin päässä kuntakeskuksesta Rasilasta. Koulurakennus on perinteiseen vanhan kyläkoulun tapaan kaunis ja näyttäisi olevan loistavassa kunnossa.  Voi, voi ja voi....



Ruokolahden Vaittilan koulun alkuvaiheet



Kun maassamme annettiin vuonna 1866 kansakouluasetus, siinä edellytettiin jokaiseen kuntaan perustettavaksi kansakoulua. Ruokolahdella keskusteltiin kansakoulun perustamisesta ensimmäisen kerran kuntakokouksessa joulukuussa 1870. Asia siirrettiin seuraavaan kuntakokoukseen eli tammikuulle 1871. Huhtikuussa 1871 kouluun perustaminen pistettiin jäihin, koska ”kansakoulusta vastasivat yksimieleisesti ei tahtovansa tällä kertaa laittaa kuin ei kukaan ole vielä itsiänsä eli lastansa ilmoittanut kouluun tulevaksi”. Johtokuntaa ei katsottu olevan tarpeen valita, mutta se kuitenkin valittiin. Siihen kuuluivat henkivouti A. Lujander, nimismies J. Calonius, lautamies Tuomas Tiilikainen, suntio Yrjö Halonen sekä talonpojat Simo Harakka ja Heikki Suikkanen.

Ilmoitus Ruokolahden kansakoulun opettajattaren virasta.
Keski-Suomi 10.10.1874.
Pitäjällä vastustettiin kansakoulua yleisesti, mutta kuvernööri lähetti elokuussa 1871 kirjeen, joka muutti tilannetta. Pitäjään luvattiin nyt avata kansakoulu, ja sen rahoittamiseksi lainajyvästön makasiinista myytiin 50 tynnyriä sekä rukiita että kauraa. Koulua varten etsittiin sopivia tiloja. Rakentamiseen ei ryhdytty, vaan päätettiin ostaa sopiva kiinteistö. Sellainen löytyi Vaittilan kylästä, jossa pakkohuutokaupan kohteeksi oli joutunut stabkapten Theodor Kartsténin ja hänen vaimonsa Sofia Winterin omistama perintötila maksamattomista valtion- ja kunnallisveroista. Huutokaupan piti olla jo tammikuussa, mutta lopullisesti tila myytiin 16.3.1872 vain 5 800 markan kauppahinnasta.  Vaikka koulukiinteistö oli jo hankittu, ruokolahtelaisilla ei ollut vielä kiirettä opetuksen aloittamiseen. Vuoden 1873 alussa kuntakokous päätti, että ”Waittilan suojat siksi aikaa luvattiin kuin kansakoulua ei vielä ole köyhiin kouluhuoneiksi”.  Vierähti vielä kaksi vuotta ennen kuin kansakoulu aloitti toimintansa.

Kansakoulun johtokuntakin ehti muuttua lähes kokonaan, ennen kuin koulutyö alkoi kansakoulussa. Johtokuntaan kuuluivat heinäkuussa 1874 puheenjohtajana kirkkoherra Brummer, sihteerinä ja taloudenhoitajana nimismies O. Stavén, ja muina jäseninä suntio Yrjö Halonen sekä talolliset Matti Kokkonen ja Adam Näveri. Johtokunnan mielestä ostettu kiinteistö oli niin huonossa kunnossa, että se tarvitsi korjauksia. Heinäkuussa 1874 pidetyssä kokouksessa päätettiin julistaa kansakoulunopettajan virka auki. Ilmoitus julkaistiin useissa sanomalehdissä. Yksi niistä oli Keski-Suomi-lehdessä, mikä selittyy sillä, että kansakoulunopettajia valmistava seminaari sijaitsi Jyväskylässä. Tammikuun kokouksessaan vuonna 1875 johtokunta valitsi opettajaksi neiti Gustava Rosenqvistin. Koulutyö alkoi 16. päivä helmikuuta 1875 ja oppilaiksi otettiin 40 poikaa ja 31 tyttöä. Koulu oli tässä vaiheessa nimeltään Ruokolahden kansakoulu ja koulupiiri koostui koko Ruokolahden pitäjästä.
Ilmoitus Theodor Karsténin perintötilan huutokaupasta:
Suomalainen Wirallinen Lehti 30.11.1871.
Koska koulu sijaitsi saaressa, suurin osa oppilaista joutui ylittämään Ukonsalmen. Se tapahtui lautalla. Ongelmaksi nousi oppilaiden lauttamaksu. Kuntakokous oli lauttamaksuasiassa erimielinen, joten asia jätettiin koulun johtokunnan ratkaistavaksi. Esimerkiksi vuonna 1887 lautan soutajalle maksettiin 25 markkaa koko kesän ajalta, joka tarkoittanee koko sulanveden aikaa. Joidenkin oppilaiden innostus koulutyöhön katosi jo ensimmäisen kevään jälkeen. Keväällä koulusta erosi jopa 30 oppilasta, ja syksyllä heidän tilalleen ilmestyi vain yhdeksän uutta. Heistä koulun päästötodistusta noutamassa oli keväällä 1878 jäljellä enää neljä. Ensimmäiseksi opettajaksi valittu Gustava Rosenqvist sairasteli paljon. Sijaisena ja apuna oli hänen sisarensa Amanda Rosenqvist.

Lyhyt uutinen Keski-Suomi-lehdessä 15.8.1874 kertoi
Ruokolahden 1. kansakoulun perustamishankkeesta.
Oppilailta kannettiin yhden markan koulumaksua lukukaudelta. Varattomien perheiden lapset oli vapautettu lukukausimaksuista. Koulutyö alkoi aamulla kello yhdeksän, ruokailutauko pidettiin kello 13 – 15. Koulupäivä päättyi yleensä kello 17, myöhemmin jopa kello 18. Lauantaisin koulupäivä päättyi kello 13. Ensimmäisen vuoden jälkeen koulutyön jatkumiselle kasasi pilviä myös oppilasmäärän supistuminen. Syksyllä 1876 todettiin kuntakokouksessa: Käsitellessä opettajattaren pitämistä kansakoulussa vastedes niin lausui kuntalaiset, että sitä nykyjään ei tarvita, koska lapsia on koulussa vähä. Koulun johtokunta katsoi oppilaiden vähyyden johtuvan vanhempien varattomuudesta ja pitkistä koulumatkoista. Vuonna 1880 johtokunta esittikin, että koulu kustantaisi varattomille opinhaluisille lapsille (viidelle tytölle ja pojalle) asunnon ja ylläpidon koululla. Johtokunta esitti varojen ottamista tähän kunnan viinaverorahoista. Kuntakokous kuitenkin tyrmäsi esityksen. 1880-luvun alussa monet pitkämatkaiset oppilaat asuivat kouluviikon lähitalojen kortteeripaikoissa. Lisäksi 18 vähävaraista pitkän koulumatkan takaa tullutta oppilasta asui kahdessa koulun ja yhdessä opettajan huoneessa. Nämä oppilaat saivat ylöspidon testamenttivaroista. Kouluikäisten lasten määrä oli vuoden 1880 lopussa Ruokolahdella 1213, joten vain murto-osa heistä sai tuolloin opetusta kunnan ainoassa kansakoulussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti