Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kadonneen jäljillä vuosimallia 1880



Olen vuosien varrella kuvannut kaikki Amerikan Suomalaisen Lehden mikrofilmeille tallennetut numerot. Olen kyllä pitänyt käsissäni myös lehden aitoja kappaleita, mutta ne hajoavat nykyisin jo käsiin. Minulla riittääkin siis lehden sisällöstä kimmokkeen saaneita juttuja varmasti loputtomiin. Jotkut blogikirjoituksissani esille nostamat asiat ovat vain pieniä nyansseja, mutta ainakin minusta mielenkiintoisia. Amerikan Suomalaisessa Lehdessä oli lähes joka numerossa useita ilmoituksia, joissa joko Euroopassa tai Amerikassa asuvat omaiset etsivät suurelle Amerikan manterelle kadonneita omaisiaan. Mikäli omaisen osoite Amerikassa ei ollut tiedossa, lehdet olivatkin lähes ainoa mahdollisuus saada yhteys siirtolaissukulaiseen. Lehti olikin 1880-luvun korvike nykyisin niin suositulle ohjelmalle Kadonneen jäljillä.  Poimin esimerkin vuoksi oheisen ilmoituksen, joka oli Amerikan Suomalaisen Lehden numerossa 32, 6.8.1880. Vastaavanlaisia ilmoituksia oli toki vanhan maan lehdissä, mutta amerikansuomalaisissa lehdissä niiden osuus oli silmiinpistävän runsas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti