Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Suhmuran Santra, Herran Kansa, lestadiolaisuus ja geeniperimä



Ilkka Mau Kortesniemen versio Suhmuran Santrasta. Kortesniemi oli isoisäni Juhon ystäviä


Pohjanmaata on perinteisesti pidetty alueena, jonne kuuluvat uskonnollinen aktiviteetti, herätys- ja hurmosliikkeet. Sen sijaan Itä-Suomea on pidetty vähemmän uskonnollisena. Tai sen uskontoon liittyvät ortodoksiset luostarit nunnineen ja munkkeineen sekä uskonnollinen monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus. Kun tätä pintatietoa hieman raaputtaa, huomaa nopeasti, että edellä mainittu ei ole koko totuus. Evankelinen liike oli Karjalassa varsin vahva, samoin lestadiolaisuus. Karjalassa ja Inkerissä oli myös hyvin erikoisia uskonnollisia liikkeitä. Kaikkein omituisin lienee ollut skoptsien eli kuohittujen lahko, jonka suomalaisista kannattajista löytyy kuvausta täältä. Toinen omituinen uskonnollinen lahko oli hyppääjien liike, joka skoptsien lahkon tavoin oli saapunut Venäjältä

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä syyskuussa 2007 oli mielenkiintoinen Ilkka Malmbergin artikkeli GEENEJÄ SUHMURASTA. Monipolvisen artikkelin pohjana oli Esa Pakarisen aikoinaan esittämä ja Terho Könösen sanoittama ja säveltämä SUHMURAN SANTRA. Artikkelin teemana on populaation vieraiden geenien jano.

Malmberg esittelee siinä laajasti Pyhäselän Suhmurassa pääpaikkaansa pitävän Herran Kansan. Pietarin suomalaisten keskuudessa syntynyt Herran Kansa on sittemmin levittäytynyt muuttoliikkeen myötä Etelä-Suomeen. Tämän uskonnollisen yhteisön toinen seurakuntasali sijaitsee entisessä Rännimäen koulussa Mäntsälässä. Malmberg kertoo juttunsa ohessa hieman myös lestadiolaisuudesta. Ilkka Malmberg on tehnyt lestadiolaisuudesta kaksi laajaa artikkelia, toisen 1990-luvulla ja toisen vuonna 2010 Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen. Tässä näytettä vuoden 2007 artikkelista:

Geenipohjan kannalta populaatiolle on tärkeää, että syntyy siirtokuntia... Yhteiset kokoontumiset ovat tärkeitä aviopuolison löytymisen ja geenien sekoittumisen vuoksi. Se on yksi syy myös lestadiolaisten suviseurojen valtavaan suosioon, hengellisten syiden ohella. Suviseuroihin saapuu joka vuosi halukkaasti nuorta väkeä myös Pohjois-Amerikan lestadiolaisalueilta

Nopeasti vertailtuna löysin Herran Kansan ja lestadiolaisuuden väliltä mm. seuraavia yhtäläisyyksiä:

- Molemmat syntyneet Suomen rajojen ulkopuolella suomalaisen vähemmistön keskuudessa [Heikki Mikkonen perustajana Pietarin suomalaisten keskuudessa / vs. LLL Kaaresuvannossa suomalaisten uudisasukkaiden ja lappalaisten keskuudessa]
- perinne siirtyy usein sukupolvelta toiselle
- perinteen ulkopuolelta tulijoita vähän
- valtava nuorten määrä
- suuret perheet
- endogamia
Eroja on tietysti huomattavasti enemmän.

Miksi kaivoin tämän vanhan artikkelin esille? Minulla oli ilo ja kunnia olla eilen illalla läksiäistilaisuudessa, jossa laulettiin (hyvien soittajien avustuksella / kiitos Mika ja Jarmo!) monien muiden laulujen ohessa tämä Malmbergin artikkelissa mainittu Suhmuran Santra. Kun tämä vanha artikkeli sattumalta osui silmiini tänä iltana, en malttanut olla kirjoittamatta tätä blogimerkintää.


Post scriptum 23.12.2015
Tänään oli iltasanomissa artikkeli, jossa kerrotaan, ettei "Herran kansa" vietä lainkaan joulua. Artikkelissa kerrotaan lisäksi, että noin puolet Suhmuran koulun oppilaista on Herran kansa-yhteisöön kuuluvista perheistä. Kun lukee artikkelin kommenttiketjua, voi jälleen todeta, että suvaitsevaisuudessa riittää meidänkin maassamme vielä tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti