Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lakkautettavien kyläkoulujen kierros. Partala (Päivitetty 30.10.2015)

Partalan kansakoulu vuonna 1956.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto
Olen blogissani kirjoittanut tähän mennessä 15 tarinaa Lappeenrannan seudun lakkautetuista kyläkouluista. Nyt seuraa muutama tarina lakkautettavista kyläkouluista. Näiden sulkemisesta muutaman vuoden kuluessa on jo tehty päätös, mutta koulut jatkavat toimintaa, kunnes uusi Pontuksen koulu valmistuu. Ensimmäisenä kuvia ja tietoja Partalan koulusta.



Partalan kansakoulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto
Partalan koulu sijaitsee Saimaan kanavan itäpuolella ja kuutostien eteläpuolella osoitteessa Hiekkastentie 53, 53400 Lappeenranta. Koulutalo on keskellä maalaisidylliä peltomaiseman keskellä. Koulu on rakennettu silloisessa Lappeen kunnassa vuonna 1921.

Vuonna 1916 oli Mustolan piirikokouksen aloitteesta Lappeen kunnanvaltuustossa käsiteltävänä Partalan ja Saarnialan kylien erottaminen omaksi koulupiiriksi. Puutteellisen valmistuksen vuoksi ei kunta voinut tehdä asiasta lopullista päätöstä. Vuonna 1919 kyseisten kylien asukkaat itse anoivat koulun perustamista. Valtuusto käsitteli anomusta joulukuussa 1919, mutta päätti jäädä odottamaan samassa kokouksessa asetetun piirijakovaliokunnan työtä. Koska valiokunta puolsi Partalan koulupiirin muodostamista, päätti valtuusto syksyllä 1920 avata Taneli Veikkaselta ja Juhana Partaselta vuokratuissa taloissa kansakoulun. Kouluhuoneistot olivat ahtaita ja epämukavia ja niinpä oman koulurakennuksen pystyttämisessä oltiin ripeitä.
Koulua varten lunastettiin maa-alue talollinen Taavetti Viuhkoselta 5000 markan hinnasta. Koulutalon kustannusarvio oli 190 000 markkaa (nykyrahassa 63 160 euroa, eli halpaa oli rakentaminen tuolloin).
Rakennuksen pystyttämisestä järjestettiin urakkahuutokauppa 26.3.1921. Koulupiirin asukkaat tarjosivat rakennustarpeet, urakoitsijan tehtäväksi jäi rakennuksen pystyttäminen. Kaikki koulupiirin asukkaat eivät kuitenkaan suorittaneet heille määrättyä työosuutta ja niinpä koulun johtokunta uhkasi periä ne rahana ulosoton kautta, mikä ilmenee oheisesta ilmoituksesta:


Muistutus Partalan kansakoulupiirin asukkaille. Etelä-Saimaa  27.7.1922.
Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Irene Maria Sulka

Partalan koulun oppilasmäärä oli vuonna 1956 31 oppilasta, vajaa kymmenen vuotta myöhemmin oppilaita oli 38. Kun Muukonniemen koulu on ajoittaina pursunut yli liiallisesta oppilasmäärästä, osa koulun oppilaista on siirtynyt käymään koulua Partalaan. Niinpä vuonna 1965 suoritetussa oppilasmäärän ja koulupiirien kartoituksessa todettiin Partalan koulun kohdalla seuraavaa:

Koulu näyttää pysyvän melko pienenä kaksiopettajainena kouluna oman piirin oppilaiden turvin, joten vahvistus olisi paikallaan. Tuntuisi järkevältä muuttaa piirijakoa niin. että Muukon koulupiiriin kuuluva alue, josta oppilaat nyt käyvät Partalan koulussa, liitettäisiin tähän koulupiiriin. Onhan käytäntö jo valmistanut asian.


Ilmoitus Partalan kansakoulun urakkahuutokaupasta. Etelä-Saimaa 22.3.1921

Partalan koulun kohtalo on ollut muistini mukaan lähes koko 2000-luvun liipasimella. Muutama lukukausi sillä on siis vielä  kuitenkin jäljellä. Sen jälkeen se siirtyy lakkautettujen kyläkoulujen surulliseen joukkoon. Samalla kun oppilaiden fyysinen ympäristö vaihtuu, muuttuu myös heidän opetuksensa. Niin ainakin suunnitellaan. Uudessa Pontuksen koulussa rikotaan perinteistä koulukäsitystä. Suljetut luokkatilat ja suorat pulpettirivistöt väistyvät avoimen opiskelu- ja oppimistilan tieltä, jossa ikäryhmät korvautuvat eri-ikäisten lasten yhdessä oppimisella. Näin kertoo Etelä-Saimaa uutisessaan 1.10.2014.

Partalan koulu. Maaliskuu 2015
Pyöräilin Partalan koululle maaliskuisen viikonloppuna anno domini 2015. Saavuin sinne koluttuani ensin Mustolan ja Mälkiän sulkuja sekä  Saimaan kanavan vartta. Kun tarkastelee koulurakennusta lähietäsyydelta, huomaa, että se ilmiselvästi tarvitsisi jo monenlaista remonttia. Mutta sitähän ei enää tehdä, vaan kädet ristissä rukoillaan, että rakennus kestäsi vielä ajan paineet muutaman vuoden ajan.
 
Partalan koulu. Maaliskuu 2015

Partalan koulu. Maaliskuu 2015
Partalan koulu. Maaliskuu 2015

Partalan koulu. Maaliskuu 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti