Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vilkjärven koulun vihkiäiset

Marraskuussa 1929 vihittiin Lappeen Vilkjärvellä aikaisemmin syksyllä valmistunut uusi kansakoulu. Paikkakunnan sanomalehti Etelä-Saimaa (19.11.1929) teki vihkiäisistä oheisen lyhyen artikkelin. Olen blogissani aikaisemmin kirjoittanut Vilkjärven koulusta sarjassa Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Olkoon tämä blogimerkintäni kunnianosoitus Vilkjärvellä suoritetulla koulutyölle.


Lappeen kansakoulut.

Vilkjärven koulu vihittiin tarkoitukseensa viime sunnuntaina.

Viime sunnuntaina vihittiin Lappeen Vilkjärven äsken valmistunut uusi kansakoulutalo tarkoitukseensa. Kun aluksi oli veisattu, piti tervehdyspuheen koulun johtokunnan jäsen J. Mikkola selostellen siinä koulun rakennusvaiheita. Varsinaisen vihkiäispuheen piti kirkkoherra T.M.Kivekäs. Tarkastaja T. G. Murto esitelmöi koulun synnystä ja tarpeellisuudesta. Välillä oli kuorolaulua. Lausuntaa esitti opettajatar Saimi Heikkinen. Tervehdyksiä oli saapunut useilta Lappeen kouluilta. Kunnanvaltuuston tervehdykset toi puheessaan julki Pekka Ruokokoski. Lopuksi puhui kirkkoherra Kivekkään vaimo lasten vanhemmille. Sen jälkeen veisattiin virsi ja kirkkoherra Kivekäs piti loppurukouksen. - Yleisöä oli tilaisuudessa paljon.

Nyt valmistunut koulutalo on tullut maksamaan yli 300 000 markkaa. Samalla tulkoon mainituksi, että sunnuntaina vedettiin Vilkjärven kylässä ensi kertaa Suomen lippu tankoon. Se tapahtui uuden koulurakennuksen vihkiäisten yhteydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti