Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Marraskuinen iltapäivänäkymä Lappeenrannan linnoituksesta

Näkymää Linnoituksen valleilta, oikealla komea kylpylaitos, vasemmalla entinen olutpanimo.

Kotikaupunkini tunnetuin nähtävyys on varmasti Linnoitus. Tuo alue pistää niemenä Saimaaseen järven etelärannalla. Linnoitus muodostaa mäentöyrään, joka kohoaa noin 15- 20 metriä Saimaan pinnasta. Järvi ympäröi Linnoitusta kolmesta suunnasta. Etelässä linnoitus päättyy Pusupuiston-nimellä tunnettuun notkoon, jonka takaa kohoaa Salpausselän harjanteet.  Tälle niemelle rakensi Ruotsi 1500-luvulla linnoituksen, jonka ympärille alkoi sitten muovautua taajama. Siitä kehittyi vähitellen Lappeenrannan kaupunki.

Mikäli Ruotsin valtio olisi rakentanut linnoituksensa jonnekin muualle, olisi Lappeenranta vähäpätöinen kyläpahanen autioituvalla itäsuomalaisella maaseudulla. Sitä piristäisi viikonloppuisin otsa hiessä oravanpyörää mökeilleen pakeneva  "tiät sä"-kansa, joka tuntisi ylemmyyttä paikallista rahvaanomaista miuta/siuta-heimoa kohtaan.... Talvisin tilanne kuitenkin aina rauhoittuisi ja "miet ja siet " kävisivät Saimaalla pilkillä ja verkoilla, pilkkoisivat puita ja... ja äänestäisivät vaaleissa keskustaa...

Linnoituksen valleja, taustalla Rakuunamuseo

Noh, asiaan... Tuntieni päätyttyä suuntasin pyöräni jälleen kohti Lappeenrannan kaupunginarkistoa, joka siis sijaitsee, kuten asiaan kuuluu, historiallisessa rakennuksessa, historiallisella paikalla. Arkisto on toinen Lappeenrannan vankilan ja kehruuhuoneen (= naisvankila) säilyneistä rakennuksista. Molemmat on rakennettu samoilla piirustuksilla. Arkisto sijaitsee niistä nuoremmassa, 1790-luvulla rakennetussa. Vankilatoiminta päättyi Lappeenrannan Linnoituksessa vuonna 1938, tai ei aivan, siellä oli sotavuosina sotavankisairaala. Arkistossa perehdyin jälleen kyläkoulujen lakkauttamishistoriaan tällä seudulla.
Tältä näyttää Lappeenrannan kaupungin keskusta valleilta. Kuvan keskellä Lappeen Pyhän Marian kirkon torni.

Linnoituksen keskeisimpien rakennusten joukkoon kuuluu ortodoksinen kirkko, jonka torni pilkistää puiden ja rakennusten välistä
Entisestä vankilasta palatessani poikkesin Linnoituksen valleille, joilta otin muutamia kuvia. Ja tämä on varsinainen syy postaukseeni. Tosin kuvat eivät onnistuneet mitenkään erityisesti, koska hämärä ja sumu tekivät käsivarakuvauksen haasteelliseksi. Olisin siis tarvinnut jalustaa, mutta sitähän ei ollut mukana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti