Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

Juho Tanskasen "karvakirja" (päivitetty 14.6.2015)



                     
Juho Tanskasen "karvakirjan" kansilehti

Vuonna 1880 ilmestyi Oulussa Kalajoen silloisen kappalaisen Juho Tanskasen omalla kustannuksellaan julkaisema kirja Hihhulilaisuus oikeassa karwassansa; sen esitys ja tarkastus.

    Kirjan tekijä, pastori Johan (Juho) Tanskanen, oli syntynyt  20.12.1851 Polvijärvellä (toisen tiedon mukaan Kontiolahdella). Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lukiosta vuonna 1872, erotutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistosta vuonna 1875 ja papiksi hänet vihittiin 1.2.1876. Tämän jälkeen Tanskanen määrättiin kirkkoherran viralliseksi apulaiseksi Kiihtelysvaaraan. Juho Tanskanen oli Kiihtelysvaaran jälkeen lyhyitä aikoja pappina Iisalmessa, Liperissä, Kuopiossa, Tyrnävällä, Kalajoella, Kuusamossa, Vesannolla ja Keiteleellä kirkkoherran apulaisena vuosina 1880 - 1888. Hankasalmen kirkkoherraksi hänet valittiin 4.11.1886, johon virkaan hän astui vuonna 1888. Tanskanen sai rovastin arvon vuonna 1907. Vuonna 1912 hän joutui jäämään virkavapaalle sairauden takia. Juho Tanskanen kuoli Hankasalmella 2.12.1919.  Juho Tanskanen oli erittäin aktiivinen kirjoittaja sanomalehdissä. Hän toimi lisäksi Walon Säkeniä-lehden ja Kyyhkynen-lehden toimittajana. Hihhulilaisuus-kirjan lisäksi hän julkaisi joitakin suomentamiaan uskonnollisia kirjoja

 
Hihhulilaisuus-kirjan mainos Oulun Lehdessä 4.8.1880
     Tanskasen kirjalla tuli olemaan suuri merkitys mielipiteenmuokkaajana. Kirjan lestadiolaisuudesta käyttämä termi – hihhulilaisuus – levisi teoksen välityksellä kaikkialle maassamme ja myös maamme rajojen ulkopuolelle. Kirja perustuu toisaalta Juho Tanskasen subjektiivisiin kokemuksiin hänen toimiessaan pappina mm. Liperissä, Kalajoella, Tyrnävällä ja Kuusamossa, toisaalta haastatteluihin,  kertomuksiin ja lehtiartikkeleihin. Kirjansa alkulauseessa hän mainitsee yhtenä keskeisenä lähteenään Kalajoen kappalaisen J.Hemmingin.  Tanskanen esittelee lestadiolaisuuden synnyn, leviämisen, opin ja toimintatavat. Hän on jakanut esityksensä kahteentoista lukuun, jotka ovat: Jumala, Jumalan sana, sakramentit, rukous, seurakunta, saarnavirka ja hengellinen pappeus, syntein anteeksisaaminen, usko, vanhurskaus, tunnustaminen, seurat ja hihhulilaisuuden antropologinen murros. Ensiksi hän antaa lestadiolaisten ikään kuin itse kuvata edellä mainitut luvut otsikon Hihhulilaisuuden erityisten ominaisuuksien esitys alla. Tämän jälkeen Tanskanen tarkastelee lestadiolaisuuden ominaispiirteitä ja opinkohtia luvussa Hihhulilaisuuden  erityisten ominaisuuksien tarkastelu. Hän toteaa pyrkimyksenään olevan tasapuolisesti näyttää, mikä hihhulilaisuuden ominaisuuksissa on wäärää, mikä oikeata. Muita lukuja ovat Hihhulilaisuuden perusvoima ja yleinen luonne sekä Hihhulilaisuuden perusvoiman ja yleisen luonteen tarkastus. Juho Tanskasen poleeminen kirja otettiin lestadiolaisten keskuudessa vastaan erittäin negatiivisesti. Se koettiin törkeänä hyökkäyksenä liikettä vastaan. Kirjasta tuli liikkeen piirissä yhdessä piispa Gustaf Johanssonin kirjan - Laestadiolaisuus - kanssa esimerkki siitä, miten papit ja sivistyneistö eivät halunneetkaan ymmärtää herätysliikettä. Lestadiolaiset kokivat Tanskasen ”karvakirjan”, joksi kirja kansan suusa nimettiin,  uutena esimerkkinä heihin kohdistetusta vainosta. 


     Vielä kymmeniä vuosia myöhemmin Väinö Havas arvioi kirjaa kielteisesti: Ikävänä muistomerkkinä on jälkimaailmalle säilynyt esim. pastori J.Tanskasen kirja…Laestadiuksen ja joidenkin yksityisten laestadiolaisten törkeimmät sanat on kaivettu esille ja niiden perusteella on vedetty äärimmäisiä johtopäätöksiä. Kaiken takana on alhainen ilkkuva henki, ja muutamin paikoin on likainen ”luova muisti”piirtänyt mitä inhoittavimpia kuvia.[1]

Kirjasta käytiin sen ilmestyttyä kiivasta väittelyä Pohjois-Suomen lehtien palstoilla. Varsinkin Kaiku-lehden ja Oulun Lehden palstat täyttyivät puolesta ja vastaan kirjoituksista. Kittilän kirkkoherra Karl Abiel Heikel oli keskeinen hahmo Tanskasen kirjan arvostelijoiden joukossa. Juho Tanskanen puolusti monissa kirjoituksissaan osaltaan voimakkaasti omia näkemyksiään. Kun reilut toistasataa myöhemmin lukee tuota kirjaa, voi todeta, etteivät Tanskasen huomiot ja arviot  liikkeestä suinkaan olleet niin perättömiä, kuin kritiikissä annettiin myöhemmin ymmärtää. Lestadiolaisuutta puolusti väittelyssä sen "sivystyneistö", joka kuvasi liikkeen sellaisena kuin se olisi halunnut sen olevan ja tähän näkökulmaan pohjautuen kävi puolustutaisteluun. Tässä näytteitä debatista:

Kaiku 5.6.1880

Oulun Lehti 28.4.1880




[1] Tanskanen 1880, 32; Neovius 1898, 98; Havas 1927, 91 – 92.

2 kommenttia:

  1. Hei! Käsittääkseni termi "hihhulilaisuus" oli tunnettu jo ennen kirjan ilmestymistä. Olen tarkastellut lestadiolaisuuden leviämistä Satakunnassa ja ainakin jo vuonna 1876 Satakunta-lehdessä kirjoitettiin "hihhuleista".

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio Tanjis!
    Tanskanen ei suinkaan ottanut ensimmäisenä käyttöön sanoja "hihhuli" ja "hihhulilaisuus". Teki niistä kuitenkin todella laajasti tunnettuja. Itse olen ajoittanut termin ensiesiintymisen jonnekin 1870-luvun alkuun. En ole tosin sitä selvittänyt systemaattisesti.

    VastaaPoista