Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

" Rovasti on pimeä, pimeä kuin helvetin peräseinä ". 1880-luvun julkispappi Arthur Leopold Heideman



Oululaisen värjärimestari Henrik Hyvärisen eli Heidemanin perheeseen syntyi kolmas päivä maaliskuuta 1862 terve poikalapsi, joka sai kasteessa nimekseen Arthur Leopold.[1] Tuskin vanhemmat, kummit tai kastepappi arvasivat, että he olivat kastamassa lasta, josta jo nuorena miehenä tuli profeetta Johanneksen kaltainen ”Huutavan ääni erämaassa”. Arthur Leopoldin kohdalla tuota ”hengellistä erämaata” olivat Etelä-  ja Keski-Suomi sekä myöhemmin Pohjois-Amerikka.
                     
Arthur Leopold Heideman kirjoitti ylioppilaaksi Oulun ruotsalaisesta lyseosta ja lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon aikomuksenaan suorittaa tutkinto joltakin käytännölliseltä alalta.[2] Heidemanin elämässä tapahtui kuitenkin raju muutos talvella 1883. Hän oli silloin kotiopettajana Sodankylässä ja oli siellä kosketuksissa lestadiolaiseen herätysliikkeeseen ja sai syvällisen tun­non herätyksen. Hänen kerrotaan hoip­puneen epätoivon partaalla, kunnes käsitti lestadiolaistermeillä kuvaten ”elävän uskon” ja sai ”parannuksen armon”. Tapahtuma muutti nuoren Arthur Leopoldin opiskelusuunnitelmat sekä koko muun elämän. Hän antautui innokkaasti mukaan lestadiolaisen herätysliikkeen toimintaan. Opiskelun suunta vaihtui, sillä Heideman kirjoittautui Helsingin yliopiston jumaluusopilliseen (teologiseen) tiedekuntaan jatkaessaan syksyllä 1883 opintojaan.[3] Samalla Arthur Leopold aloitti vilkkaan sananjulistustyön. Hänen saarnansa olivat kohtikäyviä, ”syntielämää” ruoskivia ja parannukseen kehoittavia. Heideman osallistui aktiivisesti myös helsinkiläisissä sanomalehdissä herätysliikkeestä käytyyn vilkkaaseen debattiin. Hän puolusti perusteellisissa kirjoituksissaan lestadiolaisuutta lehdissä julkaistuja syytöksiä ja ennakkoluuloja vastaan.[4]
                     
Arthur Heideman vihittiin papiksi Porvoossa 28.10.1885. Tätä tapahtumaa sekä piispan tilaisuudessa lausumia saatesanoja Arthur Leopold muisteli muutamia vuosia myöhemmin näin:[5]

Vihkiessään minua papiksi, puhui Porvoon arvoisa piispa painavat sanat siitä, kuinka Jeesus Kristus on tehty meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Siis kaikeksi kaikessa. Mutta, jatkoi herra piispa, koska Häntä tällaisena saarnataan ja tahdotaan ihmisten tunnoille sovittaa, niin se tapahtuu vielä meidänkin aikana juutalaisille pahennukseksi ja kreikkalaisille hulluudeksi. Nämä totuudet sovitti sitten puhuja minuun sanoen: ”Tiedä se nuori veljeni, että kun näin saarnaat ristiinnaulittua Herraa Jeesusta, niin sinä totisesti saat siitä kärsiä maailman ylönkatsetta, pilkkaa, häväistystä ja vainoa. Älä kuitenkaan sitä säikähdä, äläkä pelkää, vaan puhu rohkeasti ja ilmoita kainostelematta ihmisille Sen voimaa, joka sinua pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen kutsunut on.”
                     
                     
Vihkimisen yhteydessä annettiin Heidemanille virkamääräys ylimääräiseksi papiksi Hollolan seurakuntaan.[6] Tämän jälkeen Arthur Leopold Heideman määrättiin joulukuussa hoitamaan Lappeenrannan ja Lapveden kappalaisenvirkaa maaliskuun puolivälistä 1886 alkaen.[7] Heidemanin voimakkaat saarnat saivat aikaan hengellistä herätystä ja paikallisen lestadiolaisyhteisön kasvun. Hänen toimintaansa kohdistui myös kovaa kritiikkiä. Seurakunnan väliaikainen kirkkoherra Johan Alexander Collan ei hyväksynyt Heidemanin toimintaa. Tämän hän toi myös esille omissa saarnoissaan. Heideman vastasi Collanin kritiikkiin 9.5. omassa saarnassaan nimittäen Collania antikristukseksi. Pappien välille kehittynyttä riitaa selvitettiin lääninrovasti Nils Gabriel Arppen johdolla 24.5.1886. Paikallisen sanomalehden (Lappeenrannan Uutiset) päätoimittaja C. G. Swahn otti vahvasti kantaa tapahtumiin. Hän vaati pastori Heidemanin erottamista. Tuomiokapituli määräsikin 7.6.1886 Heidemanin virkavirheestä, loukkauksesta ja yleisestä pahennuksesta kuuden kuukauden pakolliselle virkavapaalle tehtävistään ja siirsi hänet kirkkoherran apulaiseksi Loviisaan. Heideman valitti tuomiosta Viipurin hovioikeuteen, joka vahvisti tuomiokapitulin päätöksen.[8] Pastori Collania näyttää loukanneen eniten se, että Heideman katsoi ihmisen pelastuvan vain lestadiolaiskristittyjen yhteydessä. Eksklusiivisuuden ohella suututti osaa seurakuntalaisista kirkossa heidemanin saarnojen aikana esiintyneet ”liikutukset”. Paikallinen sanomalehti raportoi Heidemanin toiminnasta erittäin negatiivisesti. Uutisoinnista antaa hyvän esimerkin artikkeli Heidemanin erosaarnasta:

Lappeenrannan Pyhän Marian kirkko kuvattuna 1880-luvulla.
Tässä kirkossa pastori Arthur Leopold Heideman piti voimakkaita
tunteita herättäneet saarnansa vuonna 1886.
Jollei kirkonhäväistystä, niin ainakin jumalanpalveluksen häiriötä pantiin taas toimeen helluntaipäivänä kirkossamme. Pastori Heideman piti tällöin erosaarnansa. Hihhulilaisten tavallisella epäkristillisellä hengellisellä ylpeydellä ja tyytyväisyydellä itseensä, tuomittiin niitä, jotka eivät heidän oppiinsa kuulu sekä vakuutettiin kiihkeällä tavalla veljien uskoa oikeaksi. Vapahtaja joutuu helvettiin, Pietari ja Paavali ja kaikki pyhät ja me itse joudumme helvettiin, jollei meidän uskomme ole oikea. Tämmöisellä kiihkeällä puheella kiihotettiin lahkolaisia, siksi kuin henki heidät valtasi, jolloin rupesivat käsiä paukuttelemaan päästäen pyhiä hi, hi, hi-huutoja."

Lehti syytti Heidemania myös epärehellisyydestä, mutta tämän syytöksen varsinainen kirkkoherra Nordström oikaisi.
[9]
                     
Heidemanin Lappeen kirkkoneuvostolle pitämä puolustuspuhe on julkaistu Yhdysvalloissa Rauhan Tervehdys -lehdessä. Siinä Heideman vetoaa piispan hänelle antamaan kehotukseen saarnata ristiinnaulittua Herraa Jeesusta, vaikka se merkitsee pilkkaa ja ylenkatsetta maailman taholta. Heideman kieltää hyökänneensä henkilökohtaisesti ketään vastaan, mutta toteaa: Ellen olisi julkisesti ja suorilla sanoilla soimannut tällä paikkakunnalla rehentelevää jumalattomuutta, ellen olisi kutsunut juoppoutta juoppoudeksi ja huoruutta huoruudeksi, niin en seisoisi edessänne syytettynä.[10]

Arthur Leopold Heidemanin pojan, rovasti Paul Heidemanin jäämistöstä on löytynyt hänen isänsä laatima muistilappu, joka on kirjoitettu ilmeisesti kirkkoneuvostossa 24.5. pidetyn kokouksen jälkeen. Siinä hän vaatii, että seurakunnassa olisi pidettävä asiasta piispan johdolla tutkinto, johon kutsuttaisiin muitakin seurakuntalaisia kuin hänen vastustajiksensa kokemiaan kirkkoneuvoston jäseniä sekä muuta papistoa.[11]


Yllä näyte A. L. Heidemanin käsialasta. Koko muistilapun
teksti oli seuraava: Koska tuomiokapitulin määräämä tutkinto
asiassani on muodostunut yleiseksi kanteeksi siten, että kirkkoraadin
jäsenet ovat lausuneet itsenäisiä, hengellistä sokeutta ilmaisevia
luulojansa ja mielipiteitänsä ja koska tämän seurakunnan virallinen
ylipaimen suoraan puolustaa herra pastori Collanin hyökkäystä
elävää kristillisyyttä vastaan huomaamatta siinä mitään
sopimatonta taikka loukkaavaista, vaikka hän on saarnassansa
käyttänyt sanat lahkolainen, eriseura ym. Eikä kukaan ole jäänyt
epätietoiseksi ketä ne sanat tarkoittivat ja vihdoin koska täkäläinen
herra rovasti, tietämättömänä seurakunnassa vallitsevasta
pimeydestä, tuntuu ainakin hänen kirjallisesta lausunnostansa
päättäen, pitävän minun koko virkatointani vain perusteettomana
joutavana touhuna, pyytäisin tuomiokapitulia pitämään täällä
julkista piispantutkintoa, jotta muutkin seurakuntalaiset eikä
yksistään kirkkoraadin jäsenten mielipiteet tulisivat kuulusteltaviksi


Tapahtumista Lappeenrannassa kerrottiin seikkaperäisesti myös muissa suomalaisissa lehdissä. Niinpä Arthur Leopold Heidemanista voidaan puhua 1880-luvun lopun mediajulkkiksena.[12] Hänet siirrettiin Loviisasta jo alkusyksystä (19.9.1886 alkaen) 1886 Iitin seurakuntaan. Myös tässä seurakunnassa syntyi hengellistä herätystä.[13] Tuomiokapituli koki Heidemanin toiminnan häiritsevänä ja siirsi hänet seuraavaksi Sörnäisten vankilan pastoriksi (ajalle 7.10.1886 – 1.5.1887). Täälläkään eivät Heidemanin saarnat jääneet vaille vaikutusta, sillä useat vangit ja vankilahenkilökunnan jäsenet liittyivät lestadiolaisuuteen.[14] Seuraavaksi Heideman siirrettiin suoraan tuomiokapitulin valvovan silmän alle eli hiippakuntakaupunki Porvooseen. Porvoossa hän oli  1.5.1887 – 1.9.1887 välisen ajan. Tuohon aikakauteen sijoittuu myös Heidemanin virkaero (24.5. – 24.8.1887), joka hänelle määrättiin Lappeenrannan tapahtumien seurauksena.[15] Seuraavaksi Heideman siirrettiin Sysmään (1.9.1887 – 1.1.1888). Myös täällä Heidemanin toiminta ja sen seurauksena syntyneet tapahtumat noudattivat aikaisemmilta paikkakunnilta syntynyttä kaavaa.[16] Heidemanin voimakkaat saarnat herättivät kuulijoiden tunteet, osa heistä tempautui herätykseen mukaan, osa suuttui saarnoihin. Varsinkin seurakunnan kirkkoherran Henrik Renqvistin oli vaikea hyväksyä syntyneitä herätyksiä.[17] Sysmäläinen Henrik Ylänen on kertonut vuonna 1970 lähinnä vanhemmiltaan kuulemiaan muisteluja pastori Samuli Pentikäiselle seuraavasti:[18]
 
"Porvoon tuomiokapituli määräsi Sysmän avonaiseksi joutunutta kappalaisen virkaa hoitamaan nuoren pastori Arthur Heidemanin. Sysmän kirkkoherrana oli tällöin Sortavalan kappalaisen Henrik Renqvistin, tunnetun raittius- ja herätyssaarnaajan poika Henrik Renqvist. Hän oli tunnettu paikkakunnalla edistysmieliseksi ja auttoi köyhiä ja opiskelijoita opintielle. Häntä pidettiin niissä asioissa hyvin hyvänä miehenä, mutta herätysliikkeisiin hän samoin kuin moni pappismies siihen aikaan, suhtautui kielteisesti. Pastori Heideman piti täällä ahkerasti seuroja eri puolilla seurakuntaa. Hänen tulosaarnansa oli ensimmäisenä adventtisunnuntaina ja tämä tulosaarna teki moneen jo silloin hyvin syvän vaikutuksen."

Monet kuulijat nousivat aluksi kiivaasti vastustamaan Heidemanin saarnoja. Edellä mainittu Ylänen kertoi muistelussaan esimerkiksi, miten myöhemmin Sysmän lestadiolaisten epäviralliseksi ”äidiksi” tullut everstinrouva Helmine Streng  kävi Yläsiä varoittamassa Heidemanista:

"Everstinrouva Helmine Streng tuli eräänä talvipäivänä vanhempieni kotiin Lopperiin, hän tuli varottamaan vanhempiani, että he olisivat hyvin varovaisia tämän pastori Heidemanin suhteen. Sillä hänellä on niin väkevä henki, että hän voi pian vietellä väärään oppiin, uskoon. Mutta jonkin ajan kuluttua sekä everstinrouva Streng että vanhempani saivat parannuksen armon, käsittivät elävän uskon sydämiinsä.”                                 

 Samalla kun lestadiolaisten lukumäärä lisääntyi, jyrkentyi seurakunnan kirkkoherran kanta heihin. Tämä johti, Heidemanin jo siirryttyä Kivijärven seurakuntaan, piispantarkastukseen 3. - 4. 1889 Sysmän seurakunnassa. Tilaisuudessa syntyi väittelyä papiston ja paikallisten lestadiolaisten välillä. Piispa arvosteli lestadiolaisuutta mm. seuraavista asioista:[19]
Ilma Ylänen

                     
Sysmäläisen avioparin Ilma ja Henrik Yläsen elämä sai uuden suunnan syksyllä 1887, kun seurakuntaan saapui nuori pastori Arthur Leopold Heideman.

1. Lestadiolaiset pitäytyvät vain joihinkin Raamatun kohtiin ja hylkäävät toiset, eivätkä
                      tulkitse Raamattua kokonaisuutena
                      2. Lestadiolaiset väittävät, että Jumala on vain uskovien sydämissä kieltäen sen Raamatun  
                      opin, että Jumala on kaikkialla maailmassa
                      3. Lestadiolaiset opettavat väärin rukouksesta väittäessään, ettei rukouksella ole arvoa,  
                      jollei sitä suoriteta toisten ihmisten seurassa
                      4. Lestadiolaisten käsitys kirjoitetusta Sanasta on väärä
                      5. Ne lestadiolaiset, jotka suosivat näitä harhaoppeja, ovat hengellisesti ylpeitä     
                     
Sysmän lestadiolaisten puolustajaksi noussut Henrik Ylänen totesi omassa puheenvuorossaan seurakunnan papiston saarnanneen vastoin Raamattua ja Kristuksen oppia.
Ylänen kertoi sen sijaan pastori Heidemanin julistaneen Sysmässä ollessaan hänelle ja monille muille synnit anteeksi. Tätä samaa synninpäästöä he ovat tarjonneet sen jälkeen muille. Molemmat seurakunnan papit ovat nyt sanoneet tätä saarnoissaan paholaisen opiksi.[20]
                     
Kivijärven kirkkoherra Frans Petter Krank
                
Frans Petter Krankin vaimo Maria (s. Durchman)
Heidemanin siirtyminen Kivijärvelle 1.1.1888 muodostui hänelle monella tavalla  ”kohtalokkaaksi”. Siellä asuessaan hän rakastui seurakunnan kirkkoherra Frans Petter Krankin tyttäreen. Tämä johti avioliittoon 7.8.1888 Lempi Oihonna Krankin (29.5.1872 Ruovesi – 6.10.1962 Laurium, Michigan) kanssa.[21] Kohtalokkaaksi muodostui myös se, että Heidemanin saarnojen seurauksena humahti yli koko Kivijärven pitäjän suuri herätys. Herätykset saivat vastustajat aktiivisiksi. He etsivät muodollisia syitä Heidemanin saamiseksi eroamaan papinvirasta. 

 

Krankin perheen tytär Lempi Oihonna Krank avioitui pastori Arthur Leopold Heidemanin kanssa 16-vuotiaana 7.8.1888.
Kivijärveläinen Kustaa Leppänen on muistellut, että Heideman oli tulosaarnassaan todennut moneen kertaan: Te kivijärveläiset menette helvettiin ellette tee parannusta. Saarna oli ollut voittopuolisesti lakisaarna. Vuonna 1986 ilmestyneessä Kivijärven kirjassa hänestä todetaan seuraavasti: Hän (Heideman) oli tunnettu radikaalista lestadiolaisesta julistuksesta. Kivijärveläisiäkään hän ei jättänyt kylmiksi. Voimakkaissa herätyssaarnoissaan hän jakoi seurakuntalaiset ”taivaan ja helvetin lapsiksi”.  Saarnojen lopussa hänen tyylinsä muuttui täydellisesti. Heideman saarnasi: Mutta vielä kulkee se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Siionin kuningas täällä seurakunnassaan ja pyhän evankeliuminsa kautta armahtaa katuvaisia syntisiä. Seurakuntaan saavuttuaan Heideman ei säästänyt puhuttelussaan myöskään esimiestään kirkkoherra Krankia. Perimätieto kertoo, että hän totesi: Rovasti on pimeä, pimeä kuin helvetin peräseinä. Heidemanin jyrkkä puhuttelu suisti tolaltaan ja mullisti Krankin ajatusmaailman. Niinpä  eräänä talviyönä Krank herätti alaisensa kysyen että kuuluuko se Jumalan armo? Silloin Heideman saarnasi kirkkoherralle synninpäästön. Tämän jälkeen Krank ja Heideman asettuivat yhdessä uskonveljinä tekemään sananjulistustyötä.[22]

                       

Kivijärveläinen aviopari Riikka ja Lauri Vesterinen vanhuutensa päivinä. Lauri Vesterinen (1852 – 1935)  lestadiolaistui  kesällä 1888  A.L. Heidemanin puhuttelun seurauksena. Riikka ja Lauri Vesterinen olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia. He olivat perustamassa kotikylälleen kansakoulua 1894 ja  pyrkivät kouluttamaan lapsensa mahdollisimman pitkälle. Perhe oli myös poliittisesti aktiivinen. Niinpä Riikka Vesterinen oli Nuorsuomalaisen puolueen ehdokkaana ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907. Lauri-isännän aktiivisuus keskittyi maatilan ja liiketoimien hoitoon. Hänellä oli talousmiehen vaistot ja maatilasta tuli seudun suurimpia. Vesteriset omistivat sahan, myllyn sisävesilaivoja. Tilan alaisuudessa oli 30 vuokraviljelijää.[1]
Kuva: Kangas 1998


[1] Lasse Kangas: Vihtori Vesterinen. Paasikiven ministeri. Jyväskylä 1998. Sivut 21 – 29.

Toinen Heidemanin Kivijärven kauteen liittyvä muistelu kertoo, miten Kivikon tilan isäntä Lauri Vesterinen souti kotirannastaan 25 kilometrin matkan saadakseen Heidemanin saarnojen herättämälle mielelleen rauhan. Vesterisen oli saanut rauhattomaksi edellisenä maanantaina vierailu Heidemanin kanssa edellisenä talvena lestadiolaisuuteen liittyneen Valkaman tilan emännän luona. Heidemanin ja Valkaman Anna-Liisa- emännän keskustellessa uskostaan, oli Heideman ohimennen lyönyt Lauri Vesteristä olalle todeten: Kyllä me vielä tälle Kivikon isännällekin saarnaamme synnit anteeksi. Tuo lyhyt tokaisu oli ollut herätteenä ja johti Vesterisen etsimään käsiinsä seurakunnan papit, Heidemanin ja Krankin. Vesterinen oli muistellut: Niin suloisesti ja rakkaasti minua kohdeltiin. Heideman ja Krank, ne pani kädet pään päälle ja saarnasi siitä ristiinnaulitusta Siionin Kuninkaasta, kuinka siinä veressä saa suuri syntinenkin armon.[23]

Ministeri Vihtori Vesterinen Kaisa vaimonsa kanssa vanhuutensa päivinä. Vihtori Vesterisen nuoruudenmuistoihin kuuluivat kodin perinnön ohella kirkkoherra Frans Petter Krankin ja pastori Arthur Leopold Heidemanin voimakkaat saarnat. Vesterinen tunsi kaipuuta lapsuudessa ja nuoruudessa omaksuttuun uskonnollinseen perinteeseen, josta kertoo tämä Päivämiehen muistokirjoituksen teksti: Vanhenevan ja moninaisessa yhteiskunnallisessa elämässä väsyneen vanhenevan miehen sydän oli löytänyt levon siinä evankeliumissa, jota hän oli kotinsa tuvassa lapsena kuullut
Kuva: Kangas 1998


Lähde: Päivämies 27/2.7.1958. Poisnukkuneita

Vesterisen perheen vanhimmasta pojasta Vihtori (Viktor) Vesterisestä (1885 - 1958)  tuli aktiivinen poliitikko ja pitkäaikainen kansanedustaja, joka toimi ministerinä kahdeksassa eri hallituksessa (1936 – 1937, 1946 – 1951). Lasse Kangas on Vihtori Vesterisen elämäkerrassa todennut tämän muistelmakäsikirjoituksiin (vuodelta 1955) perustuen  seuraavasti: Vihtori Vesterinen omaksui hengellisessä mielessä äidin uskon. Läpi vuosikymmenien sen yhtenä osana säilyi myös ”lestadiolainen virren siru”. Eritellessään vanhuutensa päivinä lapsuudessaan saamiaan elämän eväitä hän mainitsi Kivijärven kirkkoherran Frans Petter Krankin ja ylimääräisenä pappina toimineen Arthur Leopold Heidemanin. Heideman oli väkevä saarnamies, joka jätti syvät jälkensä lestadiolaisuuteen Kivijärvellä. Kun hän myöhemmin vieraili Kivijärvellä, pidettiin Kivikossa isot seurat. Vielä vanhuutensa päivinä Vihtori Vesterinen muisti yksityiskohtaisesti Heidemanin väkevän julistuksen ja sen vaikutuksen seuraväkeen.[1]



[1] Kangas 1998, 22- 23


Kivijärvellä ollessaan Arthur Leopold Heideman vihki 16.9.1888 avioliittoon paikkakunnalla saarnamatkalla vierailleen Ruotsin Ylitorniolta olleen leskimiehen Petteri Aapraham Starkin (1827 – 1909)  ja tuntemansa sysmäläisen aatelisneidon Marie Louise Stjerncrantzin (1849 – 1926). Nämä olivat kihlautuneet Starkin käydessä saarnamatkalla Sysmässä. Heidemanin kerrotaan olleen niin yllättynyt näiden uskonystäviensä avioitumisaikeista, että vaikka hän oli jo syytteessä häiriöistä, hän uhmasi lakia ja teki virkavirheen vihkimällä kihlaparin.[27] Heidemanin ja Krankin toiminta oli johtanut jo heinäkuussa 1888 seurakuntalaisten valituksiin. Syytöksiä esitettiin väärästä opista ja ”häiriöista”.[28] Edellä kerrotun vihkimisen lisäksi valitettiin Heidemanin virkatoimista hänen kieltäydyttyään kastamasta erästä lasta, kun näiden kanssa oli tullut riitaa käytettävästä kastekaavasta. Valituksia selviteltiin rovastintarkastuksessa, Porvoon tuomiokapitulissa ja myöhemmin Vaasan hovioikeudessa. Vaasan hovioikeus vapautti Krankin tuomiokapitulilta saamasta varoituksesta. Heidemanin se määräsi 3.3.1890 antamassaan päätöksessä vuodeksi erotettavaksi virastaan virkavirheistä ja opeista, jotka sotivat luterilaista kirkkoa vastaan.[29]
  

Ajauduttuaan uskonvakaumuksensa vuoksi ahdinkoon pastori A.L.Heideman joutui miettimään uusia mahdollisuuksia toteuttaa kutsumuksekseen kokemaansa sananjulistajan ja papin työtä. Ratkaisu järjestyi siirtolaisalueilta Pohjois-Michiganista. Calumetin suomalaisen apostolisluterilaisen seurakunnan kirjuri David Castrén oli kirjoittanut vuonna 1889 Enontekiön kirkkoherralle Aatu Laitiselle pyytäen tätä saapumaan papiksi.[30] Myös Laitinen oli tuomittu uskonvakaumuksensa vuoksi vuoden virkaeroon, joka tuli voimaan senaatin päätöksellä  26.10.1889. Laitinen ei ollut halukas lähtemään uudelle mantereelle, mutta esitti tilalleen Arthur Leopold Heidemania. Calumetin seurakunnan valtuusto käsitteli asian kokouksessaan 6.10.1889. Se päätti kutsua Heidemanin seurakunnan paimeneksi.[31] Päätöksen saatuaan Heideman teki matkan Lappiin tapaamaan lestadiolaisen liikkeen keskeistä ”vanhinta”, saarnaaja Juhani Raattamaata. Raattamaa kertoo kirjeessään Olli Koskamolle 13.12.1889 tapaamisesta lyhyesti: Minä olen käynyt Alamuonion kylässä, paljon oli kansaa koossa, ja kohtasin myös siellä sen vainotun veljen, pappi Heidemanin, joka on tuomittu tuomiokapitulissa pois viralta elävän kristillisyyden saarnaamisen tähden.[32] Mielenkiintoinen on Raattamaan kertoma yksityiskohta Heidemanin käsityksistä Amerikan ristiriidoista. Kirjeessään Juho Takkiselle, Henrik Kollerille ja Juho Taipaleensuulle toteaa Juhani Raattamaa: Heideman sanoi meille Muoniossa, että mitä hän on kuullut ja ymmärtänyt kirjoituksista, niin Takkisen saarnattu oppi on enin Raamatun pohjalla.[33] Vaikka Heideman edellisten kirjeitten perusteella näyttää saaneen Raattamaan myötätunnon puolelleen ja Heideman jopa jossakin määrin asettui tukemaan Takkista Amerikan ristiriidoissa, hän ei saanut vanhuksen tukea Amerikka-suunnitelmalleen. Raattamaa toteaa kirjeessään 9.2.1890: Minä sanoin Heidemanille, että minä olen kuullut, että Amerikan veljet on jo ennen sanoneet, ettei he huoli ylioppilasta papiksi, vaikka olisivat kuinka kristityt, eikä ole anoneet Heidemania myös, jotka kanssamme yksimieliset ovat. Ja ei siitäkään ollut enempi puhetta. Hänen kirjuriksi menosta, mutta että hän sanoi, jos hän menee, niin hän menee kirjuriksi, ei papiksi. Raattamaa toteaa vielä, ettei ole lähettänyt Heidemania kirjuriksi eikä papiksi. Sen sijaan hän kirjoittaa: Mutta esikoisseurakunnan kanssa olemme lähettäneet Johan Takkisen ja Henrik Lumijärven saarnaajiksi ja papeiksi.[34]

Calumetin suomalainen apostolisluterilainen kirkko kuvattuna 1890-luvulla. Tämän seurakunnan papiksi saapui nuori pastori Arthur Leopold Heideman kesäkuussa 1890
Sen sijaan Suomen lestadiolaiset kannattivat Laitisen esitystä. He siunasivat Heidemanin matkalle, joka alkoi kesäkuun alussa 1890. Perille Calumetiin Arthur Leopold ja Lempi Oihonna Heideman saapuivat juhannusaattona 1890.[36] Alkoi uusi vaihe sekä Heidemanin nuoren perheen vaiheissa että Amerikan lestadiolaisuudessa.                     

Arthur Leopold Heidemanin suoraviivainen toiminta aiheutti jatkuvasti konflikteja sekä muun papiston että ei-lestadiolaisten kanssa. Toisaalta hänen panostaan 1880-luvun lopulla lestadiolaisuuden leviämisessä Etelä-Suomessa voidaan pitää merkittävänä. Heidemanin toimintakausi kesti Suomessa lyhyen aikaa, runsaat puolenkymmentä vuotta, mutta silti hänen voimakkaita saarnojaan muisteltiin vuosikymmeniä myöhemmin Sysmän, Kivijärven ja Lappeenrannan seudulla. Lähtö uudelle mantereelle Calumetin seurakunnan papiksi vuonna 1890 tapahtui myös ristiriitaisessa ilmapiirissä. Kutsumukselle ja luonteelleen uskollisena ei Arthur Leopold kuitenkaan pelästynyt edessä olevia haasteita. Myös Amerikassa hänen saarnansa saivat aikaan herätyksiä. Sen sijaan uuden mantereen lestadiolaisuudessa velloneista erimielisyyksistä ja riidoista hän yritti pysyä kaukana. Koska hänet olivat kutsuneet saarnaaja juho Takkisen vastustajat, hänestä tuli heti saapumisensa jälkeen kiistelty henkilö. Heideman nousi Amerikan lestadiolaisuuden ”pääkirkon” papinvirantoimittajana ja ainoana pappiskoulutuksen saaneena lestadiolaissaarnaajana automaattisesti keskeiseksi vaikuttajaksi Amerikan lestadiolaisuudessa Lisäksi hänen henkilökohtaiset luonteenpiirteensä: huumorintaju, kansanomaisuus ja hyvät puhelahjat nostivat hänet laajasti arvostetuksi hahmoksi amerikansuomalaisten keskuudessa.


Lähteet:
Arkistot
Paul Heidemanin kokoelma
-Heidemanin suvun kirjeet

Lehdet
The Daily Mining Gazette 1962
Finland 1885, 1886, 1887, 1890.
Folkwännen 1887, 1889

Hämäläinen 1888
Lappeenrannan Uutiset 1886
Päivälehti 1890
Päivämies 1958

Rauhan Tervehdys (USA) 1922, 1923, 1925, 1926, 1928, 1941, 1962
Sanomia Siionista 1889
Sanomia Turusta 1887
Savo 1890
Turun Lehti 1890
Wiipurin Sanomat 1886
Östra Finland 1885, 1886, 1887, 1890

Kirjallisuus
Liisa Castrén: Lappeenrannan kaupungin historia 1812 – 1917. Lappeenranta 1957
U(uno) Kallunki: Arthur Leopolt Heidemanin pitkä elämäntyö liittyi läheisesti Amerikan kristillisyyden historiaan. Siionin Joulu 1971.
Lasse Kangas: Vihtori Vesterinen. Paasikiven ministeri. Jyväskylä 1998
Kivijärven kirja. Toimittanut Martti Peltonen. 1986
Samuli Pentikäinen: Herätyksenajat Sysmässä. Sulo Ylänen muistelee. Siionin Joulu 1981
Juhani Raattamaa. Kirjeet ja kirjoitukset. Toinen täydennetty laitos. Toimittanut Pekka Raittila. Loimaa 1976

Pekka Raittila: Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia. Forssa  1967
Uuras Saarnivaara: Amerikan lestadiolaisuuden eli apostolisluterilaisuuden historia. Ironwood, Michigan 1947
Siirtokansan kalenteri 1929, 123 – 125

Esa Tuomaala: Evankeliumin voittokulkua. Toivo Leppänen kertoo Arthur Leopold Heidemanin alkuajoista Kivijärvellä. Siionin Joulu 1981.


[1] Värjärimestari Henrik Heideman oli syntynyt vuonna 1814 Kuopiossa. Avioliiton hän solmi 20.6.1858 Maria Susanna Åhlbergin (s. 28.3.1831) kanssa . Tuosta avioliitosta syntyi kaikkiaan seitsemän lasta, joista Arthur Leopold oli ikäjärjestyksessä kolmas. Heidemanin vanhemmat muuttivat 28.9.1887 Oulusta Helsinkiin.
[2] Siirtokansan kalenteri 1929, 123 - 125
[3] U(uno) Kallunki: Arthur Leopold Heidemanin pitkä elämäntyö liittyi läheisesti Amerikan kristillisyyden historiaan. Siionin Joulu 1971.
[4] Finland 68/22.3.1885: Finland 112/17.5.1885
[5] Rauhan Tervehdys 5/1941
[6] Östra Finland 253/31.10.1885
[7] Östra Finland 292/16.12.1885
[8] Lappeenrannan Uutiset 21/16.3.1886; 40/25.5.1886; 42/1.6.1886; 46/15.6.1886; Sanomia Turusta 23/29.1.1887;  Pappi tuomittu loukkaavista lauseista saarnoissaan;  Liisa Castrén 1957, 522.
[9] Lappeenrannan Uutiset 40/25.5.1886; 42/1.6.1886 ja 46/15.6.1886; Castren 1957, 522.
[10]Rauhan Tervehdys 5/1941, 71-76.  Rauhan Tervehdys-lehdessä julkaistiin useita Heidemanin Lappeenrannassa pitämiä saarnoja 1920-luvulla (Rauhan Tervehdys 1/1922, 2/1922, 2/1923, 9/1923, 12/1925, 3/1926, 4/1928).
[11] Paul Heidemanin kokoelma. Heidemanin suvun kirjeet.
[12] Poleemisesta lehtikirjoittelusta muissa lehdissä esimerkkejä: Hämäläinen 39/15.5.1886. Kirkonhäväistys; Östra Finland  121/27.5.1886. Kyrkoskandalen i Willmanstrand; Tapahtumia käsiteltiin aktiivisesti myös Wiipurin Sanomissa, joka julkaisi sekä Lappeenrannan Uutisissa että Uudessa Suomettaressa olleita asiaa koskevia artikkeleita. Wiipurin Sanomat antoi palstatilaa myös paikallisten lestadiolaisten vastineelle, jossa rinnastettiin lestadiolaisten kohtaama "pilkka ja vaino" Jan Hussin, Martti Lutherin, antiikin filosofin Sokrateen (Sic!) ja piispa Henrikin vastaaviin kohtaloihin. Vastineen laatijalla näyttää olleen laaja yleissivistys. Ks. Wiipurin Sanomat 73/12.5.1886, 94/18.6.1886, 95/19.6.1886. Kirkonhäväistyksen johdosta Lappeenrannassa ja 98/25.6.1886. Rowasti L.L.Laestadius, wiisauden palvelija.
[13] Finland 199/29.8.1886; Östra Finland 202/2.9.1886; Sanomia Turusta 23/29.1.1887; Sanomia Siionista 3/1889, 39-44
[14] Finland 236/12.10.1886; Sanomia Siionista 3/1889, 39 – 44.
[15] Östra Finland 99/2.5.1887; Pekka Raittila: Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia. Forssa  1967, n:o 588. Käytettävissäni olevien lähteitten perusteella ei selviä, miksi virkaero supistettiin puoleen alkuperäisestä. Nimittäin vielä alkuvuodesta 1887 lehdet kertoivat Viipurin hovioikeuden vahvistaneen Heidemanille rangaistukseksi kuuden kuukauden virkaeron. Ks. Folkwännen 21/27.1.1887; Finland 21/27.1.1887.
[16] Lestadiolaisuus oli tullut paikkakunnalle jonkin verran aikaisemmin. Vuoden 1889 piispantarkastukseen laaditussa seurakuntakertomuksessa todetaan, että "lestadiolaisuuden olivat pitäjään tuoneet muutamat työmiehet mukanaan sellaisista seurakunnista, missä lahkoa oli ja missä he olivat olleet työansioilla”.
[17] Rovasti Henrik Renqvistin isä oli samanniminen, tunnettu herätysliikepappi, Karjalan rukoilevaisuuden eli renkvistiläisyyden ”isä”. Henrik Renqvist joutui kärsimään paljon uskonnollisesta vakaumuksestaan. Näin ollen on yllättävää, että herätysliikejohtajan pojalla ei riittänyt lainkaan ymmärtämystä  herätysliikkeille. Sysmän lestadiolaisuuden herätysaika poikkesi monien muiden paikkakuntien herätyksestä siinä, että eräät säätyläishenkilöt, huomattavat talolliset sekä keskeisissä palveluammateissa olleet henkilöt saivat ”parannuksen armon” aivan ensivaiheessa.
[18] Samuli Pentikäinen: Herätyksenajat Sysmässä. Sulo Ylänen muistelee. Siionin Joulu 1981, 32 – 34.
[19] Finland 199/28.8.1889; 200/29.8.1889.
[20] Finland 199/28.8.1889. Papisto oli kieltänyt ”vääräoppiselta” Yläseltä pääsyn ehtoolliselle.
[21] Lempi Heidemanista ks. Daily Mining Gazette, October 5, 1962; Rauhan Tervehdys 11/1962. Frans Petter Krankista ks. Raittila 1967, n:o 609
 [22] Esa Tuomaala: Evankeliumin voittokulkua. Toivo Leppänen kertoo Arthur Leopold Heidemanin alkuajoista Kivijärvellä. Siionin Joulu 1981; Kivijärven kirja 1986, 322 – 323. Ks. myös U(uno) Kallunki  1971.
[23] Esa Tuomaala: Evankeliumin voittokulkua. Toivo Leppänen kertoo Arthur Leopold Heidemanin alkuajoista Kivijärvellä. Siionin Joulu 1981
[24] Lasse Kangas: Vihtori Vesterinen. Paasikiven ministeri. Jyväskylä 1998. Sivut 21 – 29.
[25] Kangas 1998, 22- 23
[26] Päivämies 27/2.7.1958. Poisnukkuneita
[27] Raittila 1967, n:o 484; U(uno) Kallunki 1971. Vaikka Heideman tunsi molemmat vihittävät, heidän olisi tullut hakea kuulutukset niistä seurakunnista (Ruotsin Ylitornio ja Sysmä), jossa he virallisesti asuivat
[28] Hämäläinen 95/28.11.1888; Kivijärven kirja 1986, 323. U(uno) Kallunki 1971. Valituksen tehneet Antti Katajamäki ja Matti Kotilainen olivat ahkeria käräjöijiä muissakin asioissa.
[29] U(uno) Kallunki 1971. Porvoon tuomiokapituli tuomitsi Arthur Leopold Heideman kokonaan erotettavaksi papinvirasta, mutta Vaasan hovioikeus lievensi tuomiota. Lehdistö seurasi aktiivisesti Heidemanin viraltapanoasian kehittymistä, ks. Päivälehti 103/6.5.1890; Turun Lehti 54/8.5.1890; Savo 55/10.5.1890; Vielä viisi vuotta Heidemanin Amerikkaan muuton jälkeen sai Frans Petter Krank Porvoon hiippakunnan piispalta Herman Råberghilta kirjeen, jossa piispa hyökkäsi voimakkaasti Heidemania vastaan. Vanhempiensa luona vierailulla ollut Lempi-vaimo totesi kirjeessään miehelleen: Kallis on ystäväni, että kärsimme pilkkaa Kristuksen nimen tunnustamisen kautta. meitä odottaa kunnia kruunu ja Jumalan leppynyt ääni, joka sanoo: Tulkaa minun Isäni siunatut. Ks. Paul Heidemanin kokoelma. Heidemanin suvun kirjeet. Lempi Heideman A.L.Heidemanille 27.11.1895.
[30] Amerikan lestadiolaisuudessa oli ollut alusta alkaen erimielisyyksiä seurakuntien sisällä ja saarnaajien välillä. Juho Takkisen saavuttua Amerikkaan ja syrjäytettyä Salomon Kortetniemen Calumetin seurakunnan papinvirasta oli hänestä tullut ”johtava” lestadiolaissaarnaaja uudella mantereella. Takkinen piti tiiviisti kirjeitse yhteyttä Euroopan vanhoihin saarnaajiin kuten Juhani Raattamaahan. Lisäksi Takkinen vieraili useita kertoja Ruotsin ja Suomen Lapissa neuvoja kysymässä. Amerikassa alkoi tyytymättömyys Takkisen toimintaan kuitenkin kasvaa seurakuntien sisällä. Erimielisyyksiä yritettiin sovitella Euroopan vanhinten kirjeitse lähettämien neuvojen avulla ja paikallisissa sovintokokouksissa. Takkista vastustavat tahot Kuparisaaren alueella alkoivat 1880-luvun lopulla puuhata uutta papinviran toimittajaa Calumetin seurakuntaan Takkisen tilalle. Yhtenä vaihtoehtona esitettiin Aatu Laitista. Ks. Saarnivaara 1947, 64 – 69.
[31] Joulukuussa 1888 Calumetin seurakunta oli valinnut Takkisen syrjäyttäen papikseen saarnaaja Johan Roanpään ns. ryntäysvaalissa, joka johti kaksi vuotta kestäneeseen käräjöintiin Takkisen kannattajien ja muiden välillä. Oikeus katsoi, että pidetty vaali oli laillinen. Ks.  Uuras Saarnivaara 1947, 69 - 74; U(uno) Kallunki 1971.; Folkwännen 251/28.10.1889
[32] Juhani Raattamaa. Kirjeet ja kirjoitukset. Toinen täydennetty laitos. Loimaa 1976. N:o 220 Juhani Raattamaa Olli Koskamolle 13.12.1889
[33] Juhani Raattamaa 1976, n:o 221. Juho Takkiselle, Henrik Kollerille ja Juho Taipaleensuulle 27.12.1889. Juhani Raattamaan, Antin Pietin, Heikki Naimakan ja Heikki Vuollon yhteiskirje
[34] Raattamaa 1976, n:o 223. Juho Takkiselle, Henrik Kollerille ym. 9.2.1890. Samassa kirjeessä Raattamaa toteaa: Ei kanssasi yksimieliset tarvitsekaan virkapappia palkata Amerikan vapaassa maassa. Kirjeeseen liittyvässä jälkikirjoituksessa tuetaan lisäksi Takkista: Meillä on enin luottamus niihin, jotka Takkis-veljen kanssa yksimieliset ovat niin kuin ennenkin siihen joukkoon. Juhani Raattamaa antoi kirjeissään voimakkaan tukensa nimenomaan niille saarnaajille, jotka hän ja muut Lapin saarnaajat olivat Amerikkaan lähettäneet.  Hän mainitsee lukemattomissa kirjeissään luottamuksensa Juho Takkiseen huolimatta tätä vastaa yhä laajemmaksi nousseesta oppositiosta. Takkisen asemaa paikallisissa seurakunnissa nakersi hänen kulmikkaan toimintansa ohella monien Euroopasta siirtolaisina saapuneiden saarnaajien asettuminen vastustamaan hänen toimintaansa. Ks. esim. Raattamaa 1976, n:ot 225, 227, 228, 229, 230.
[35] Raattamaa 1976, n: o 224. Juho Takkiselle, Henrik Kollerille ym. 13.2.1890. Kirje on Juhani Raattamaan ja Antin Pietin yhteiskirje. Huolimatta siitä, ettei Raattamaa antanut siunaustaan Heidemanin Amerikkaan menolle, hän ei kuitenkaan tuominnut häntä: Pitäkäämme kalliina kaikkia työntekijöitä Herran viinamäessä, vaikka ei ole kaikkia kutsuttua eikä lähetetty seurakunnalta, mutta Jeesus Kristus on kaikkia lähettänyt ja käskenyt opetuslapsiaan mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumi. Ks. Raattamaa 1976, n:o 227. Juho Takkiselle ja Henrik Kollerille 4.8.1890
[36] Östra Finland 131/10.6.1890; Finland 133/12.6.1890. U(uno) Kallunki 1971. Lehtiuutisen mukaan Heidemanille olisi luvattu jopa 6000 dollarin vuosipalkka (150 000 – 160 000 nykydollaria).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti