Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

maanantai 7. elokuuta 2017

"Valvoa, ettei ylensyödä ja -naida pyhäpäivinä ja pitoloissa"

Hietamäen kirkko Inkerissä.


Kirkkoherran ja lukkarin lisäksi seurakunnan hallinnon tärkeimpiä toimihenkilöitä olivat 1700- ja 1800-luvuilla kuudennusmiehet eli kylänvanhimmat. Heitä kutsuttiin Inkerinmaalla ja entisen Käkisalmen läänin alueella venäläisen tavan mukaan myös staarostoiksi. Kuudennusmiesten tehtäviin kuului valvoa, että kinkeripiirin asukkaat maksoivat veronsa ja papiston kymmenykset sekä elivät Herran kurissa ja nuhteessa. Staarostojen vastuulla oli näin ollen kyläyhteisöjen moraaliin ja tapakulttuuriin liittyvä valvonta. He olivat samalla kertaa luottamus- ja virkamiehiä, kylä- ja siveyspoliiseja sekä moraalin, uskonnon ja tapakulttuurin kaitsijoita. Inkerinmaan Hietamäen seurakunnan lastenkirjan (1792 – 1821) lopusta löytyy oheinen kuudennusmiesten ohjesääntö.

 Kylän Wanhimbain welwollisuudet owat seuraawaiset: heidän pitä ottaman tarcka waari

1) että aamu- ja ehtoorukoukset sunnuntai- ja pyhäpäiwinä pidetään hartaudella
2) että awiowäki elää kristillisessä rakkaudessa
3) että wanhemmat kaswattawat lapsensa herran nuhteessa
4) että lapset kohtelewat wanhempiaan lapsellisella cunnioituksella
5) estää riitoja ja tappeluita, walwoa ettei ylensyödä ja -naida pyhäpäiwinä ja pitoloissa
6. etteiwät lapset juokse pitkin katuja pyhäpäiwinä waan perheet kotona lukewat kirjaa ja kristillisiä awuja oppiwat; ja jos näitä ohjeita ei noudateta on siitä ilmoitettwa seurakunnan papille 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti