Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Moskovan rauhan (1940) rajalla

Miettilästä Ilmeelle vienyt tie Variksenkylässä katkesi tässä kohden
maaliskuussa 1940, tosin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi
Imatralta Rautjärven Miettilän kautta Simpeleelle johtavan Niskapietilän museotien varrelta löytyy lukuisa määrä mielenkiintoisa rajaseudun historiaan liittyviä paikkoja. Monelle niistä on pystytetty kiitettävästi opastauluja, muistomerkkejä ja -kiviä. Jos kierrät museotien polkupyörällä (lämpimästi suosittelen), sinulla on mahdollisuus kaikessa rauhassa nauttia kauniista maisemista, mäkisistä teistä ja pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia sekä tarinoimaan paikallisten asukkaiden kanssa.

Miettil
än kylän keskeltä haarautuu pikkuvihan muistokiven vierestä tie Variksenkylälle. Se tie vei aikoinaan Ilmeelle, joka oli yhdessä Miettilän kanssa ennen talvisotaa Rautjärven kunnan keskeisiä taajamia. Parin kilometrin jälkeen, pitkässä alamäessä on Korisevanojan notkoa ennen tien oikealla puolella muistokivi, jossa lukee teksti:

Moskovan rauhan raja kulki t
ästä 13.3.-1940 30.8.1940.

Tässä meni jo valmiiksi hakattu rajalinja
keväällä ja kesällä 1940.
Mikä on tämän muistomerkin tarina?  Löysin selitystä tästä Timo Pulkkisen vuonna 2008 tekemästä pro gradusta Missä se raja kulkee. Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset.  Lopullisen rajalinjan vedossa neuvostoliittolaiset tulkitsivat rauhasopimuksen karttaan tussilla piirrettyä rajalinjaa vahvasti ja tiukasti kotiinpäin vetäen. Niinpä he vaativat Enson luovuttamista itselleen, vaikka se suomalaisten tulkinnan mukaan olisi kuulunut reilusti Suomen puolelle kuuluvaan alueeseen. Suomalaiset olivat jo taipuneet Enson luovuttamiseen, kun toukokuun puolivälissä 1940 venäläinen valtuuskunta ehdotti vielä Enson pohjoispuolella olevalta Pelkolan alueella pientä rajamuutosta. Enson tehtaiden vedensaanti oli sidoksissa alueella olevaan vesitorniin, ja neuvostoliittolaisten halusivat liittää senkin alueeseensa. Vastineeksi tarjottiin noin 18 neliökilometrin aluetta Konnun Myrän seudulta Nuijamaalta. Näin muodostui itärajaamme ns. Myrän mutka.  Suomalaiset pyrkivät hyödyntämään uutta tilannetta ja yrittivät saada isomman korvauksen. He esittivät korvaukseksi mm. noin 85 neliökilometrin laajuista aluetta Ilomantsin Koitajoelle. Tätä vastapuoli piti kuitenkin kohtuuttomana. Tässä iltalypsyssä” Suomi sai kuitenkin alueita Miettilästä, ilmeisesti noin kahdeksan neliökilometriä Vilkon - Variksenkylän alueelta. Näin rajalinja siirtyi idemmäksi pari kilometriä Miettilän kohdalla.

Muistomerkin laatn teksti.
Raja ylitti silloisen Miettilästä Ilmeelle johtaneen tien muistomerkin kohdalla. Lähistölle ennättivät neuvostoliittolaiset rakentaa vartiotornin, jonka he räjäyttivät vetäytyessään tältä linjalta loppukesästä 1940. Entinen wirkaweljeni Willimies on ehtinyt vierailla paikalla jo ennen minua. Hän on onnistunut kaivamaan muistomerkistä tietoja. Niiden mukaan se on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten hautamuistomerkki Miehikkälän hautausmaalla
Punaisten muistomerkkissa on teksti:
Levätkää rauhassa, kunnon toverit,
muistonne elää.
Miehikkälän hautausmaalla on kaksi hautamuistomerkkiä, jotka kertovat meille itsenäisen Suomen traagisista alkuhetkistä. Ne viestivät koruttomasti siitä, ettei poliittisten ja maailmankatsomuksellisten erimielisyyksien ratkominen väkivallalla johda muuhun kuin suunnattomiin kärsimyksiin. On sanottu, että kaikkien raaimpia sotia ovat sisällissodat. Siitä klassiseksi esimerkiksi käy varsin lyhyt kansalaissotamme tammi-toukokuun välisenä aina 1918. Sodan osapuolien muistomerkkien sijoittelu hautausmaalla kertoo siitä, kumpi osapuoli vei sodassa voiton. Valkoisten uhrien muistomerkki on lähellä kirkkoa, punaisten sen sijaan selvästi taaempana, hautausmaan takaosassa. Valkoisten joukkohautaan siunatuista yksi kaatui taisteluissa, muut kuolivat järjettömien väkivallantekojen seurauksena. Punaisten joukkohaudassa olevat teloitettiin - kostoksi - sodan loppuselvittelyissä. Tässä koostetta Miehikkälän punakaartista:

Miehikkälän punakaarti



Kotkalainen Eteenpäin kertoi kunnallisen vallan
siirtymisestä Miehikkkälässä työväestölle.
Eteenpäin 16.2.1918.
Työväen järjestyskaartin perustamisessa Miehikkälään aloitteellisia olivat Pitkäkosken tehtaan työläiset. Aloitteen teki 4.11.1917 paikallinen sekatyöläisten ammattiosasto ja sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö hyväksyi sen 18.11.1917. Kansalaissodan alussa Miehikkälä oli pitkään kaukana rintamalinjoilta. Sosialistit kokoontuivat 10.2.1918 Saivikkalan työväentalolle, jossa he pitivät kokouksia kolmen päivän ajan. Näissä kokouksissa valiottiin uusi kunnanvaltuusto, kunnallislautakunta, vallankumoustuomioistuin, järjestyksenvalvojat, miliisit ja muut virkamiehet. Kunnallisen päätösvallan työväestö otti "virallisesti" käsiinsä 11.2,1918 ilman porvarillisten tahojen vastarintaa. Kunnanvaltuusto ei tiettävästi kuitenkaan pitänyt yhtään kokousta, tai ainakaan se ei jättänyt jälkeensä yhtään pöytäkirjaa. Sen sijaan työväestön nimeämä kunnallislautakunta oli aloitteellinen. Se otti esimiehensä W. Kydön johdolla haltuunsa kunnan kassan ja arkiston 1.3.1918.

Vallankumoustuomioistuimen puheenjohtajana oli Eevert Ruoppa. Se piti joitakin istuntoja, joissa sakotettiin muutamia kuntalaisia ja tutkittiin "vastavallankumouksellisia". Sen sijaan vankiloissa olleet paikalliset rikolliset vapautettiin. Nämä liittyivät pääosin punakaartiin tuoden mukanaan niihin kaikkein kelvottominta ainesta. Järjestyksenvalvojaksi valittu maanviljelijä Emil Joenpolvi varasti yhdessä virolahtelaisen virkaveljensä, valokuvaaja Ferdinand Siimeksen kanssa nimimiehen arkiston ja he kuljettivat sen Virolahdelle.
Miehikkälän vallankumoustuomioistuimeen valittiin Evert
Ruoppa puheenjohtajaksi, Väinö Kytö sihteeriksi ja jäseninä
olivat Juho Törönen, Otto Makkonen sekä Eljas Kivelä.
Yleisenä syyttäjänä oli punakaartin päällikkö Jaakko Peltola.
Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja 7.3.1918.

Ensimmäiset punakaartilaiset olivat Miehikkälässä haminalaisia, mutta ennen pitkää heitä ruvettiin värväämään myös omasta kunnasta. Punakaarti perustettiin Saivikkalassa ensimmäisen kerran 14.2.1918, mutta ilmeisesti sen toiminnan käynnistäminen takkuili pahasti. Miehikkälän punaiset näyttävät aluksi arvelleen, että he valtaamalla kunnalliset laitokset olisivat omalta osaltaan tehneet kaiken tarvittavan vallankumouksen hyväksi. Työväen lehdistön uutiset "loistavista voitoista", 15 markan päiväpalkka, agitaattorien palopuheet ja kunnan hätäaputöistä saadut lopputilit alkoivat vähitellen vaikuttaa.  Lopulta maaliskuun 12. päivä perustettiin Miehikkälään paikallinen punakaarti esikuntineen ja sen jälkeen useimmat seudun sosialisteista liittyivät siihen.
Miehikkälän punakaartin toimintaa ei aluksi saatu
käyntiin. Korpi-Jaakko 12.3.1918.


Punakaartin toiminnan käynnistyminen merkitsi rauhattomuuksien lisääntymistä Miehikkälässä. Helmi- ja maalikuun aikana oli raakuuksilta ja ryöstöiltä vältytty. Aikaisemmin oli vallankumoustuomioistuimessa ollut mukana myös miehiä, joiden inhimillisyyteen saattoi vedota. Nyt vallankumoustuomioistuin menetti merkityksensä ja ihmisten henki ja omaisuus siirtyivät punakaartin päälliköiden Jaakko Peltolan ja Eevert Sutisen mielivallan alle. Molemmilla oli aikaisemmin saatu rikostuomioita, mm. luvattomasta viinankeitosta ja jopa murhaan osallisuudesta.

Ensimmäisen verityön punakaartilaiset tekivät huhtikuun alkupuolella. Miehikkälän kirkkoherran pojat Kaarlo ja Olli Snellman haettiin punakaartin esikuntaan huhtikuun kymmenes päivä. Sen jälkeen heistä ei kuultu enää mitään. Valkoiset ilmeisesti onnistuivat sieppaamaan kaartin päällikön Peltolan puhelun Virojoelle, jossa ohjeet olivat hyytävät: Vie ne perkeleet jäälle katsomaan ruumiita ja anna sitten yhdeksänkymmentä vuotta. Snellmanien ruumiit löydettiin myöhemmin Virojoelta. Seuraavana päivänä haettiin maanviljelijä Taneli Hauhia, joka kuljetettiin Harjun kartanolle ja murhattiin siellä. Seuraavana päivän tapahtui jälleen murha, tällä kertaa uhrina oli talollisenpoika Einar Harju. Huhtikuun 17. päivänä vangittiin maanviljelijä Elias Kimmo ja murhattiin Virojoella. Samaan aikaan vangittiin talollisenpoika Oskar Kotonen, joka murhattiin Iitissä toukokuun 1. päivänä. Huhtikuun 23. päivänä murhasivat punaiset vielä Miehikkälässä Valkealasta kotoisin olleen kulkukauppiaan Ville Aukean. Murhatyöt eivät tähän päättyneet, vaan 29.4 surmattiin maanviljelijä Anton Eklöf Hurttalan kylän läheisyydessä. Murhien ohella kauhua paikkakunnalla herättivät lukuisat takavarikoinnit ja suoranaiset ryöstöt, joita tehtiin punakaartin nimissä. Alkuvaiheessa "takavarikoinneista" annettiin kuitteja, mutta tämä käytäntö loppui vähitellen. Osa näistä "luovutuksista" oli pelkkiä ryöstöjä, joissa ihmisiltä kiristettiin pistimillä uhaten rahaa, tavaroita ja muuta omaisuutta.
Punaisen vallan alla olevilla alueilla oli työv.
yhdistyksen jäsenkirja tae paremmasta kohtelusta.
Oheisen Pitkänkosken Työv.yhdistyksen ilm.
perusteella näyttää siltä, että näitä hankkivat
omistukseensa myös muut kuin työväenaatteen
kannattajat. Eteenpäin 14.3.1918

Huhtikuun 17. - 19. päivinä järjestettiin Miehikkälässä sotaväen pakko-otto punakaartiin. Sitä toimitti haminalainen miliisipäällikkö, entinen poliisi Helle August Bly apunaan kaksi santarmia ja paikalliset punakaartiaktiivit Emil Joenpolvi ja Matti Tylli. Pakko-ottotilaisuudessa kävi noin 550 miestä, mutta kun näiden uusien punakaartilaisten piti lähteä 20.4. kuljetettavaksi rintamalle, rivit olivatkin harventuneet runsaaseen sataan mieheen. Yksi pakko-ottoa vastustanut miehikkäläläinen palstatilallinen näki rintamalle lähdön niin toivottomaksi, että hän  hirttäytyi 19.4. Suurin osa lähtöpaikalle ilmestyneistä oli niitä sosialisteja, jotka eivät olleet aikaisemmin liittyneet punakaartiin. Monet muut siirtyivät "käpykaartiin" takametsiin nuotiotulien äärelle, havumajoihin ja luoliin.

Huhtikuun viimeisellä viikolla alkoi punaisille selvitä tilanteen toivottomuus. Toukokuun 1. päivän vastaisena yönä ilmoitti punakaartin päällikkä Jaakko Peltola Taavettiin: "Katsomme tilanteen vaaralliseksi, että olemme päättäneet poistua Miehikkälästä". Päätös pantiin toimeen kaikessa hiljaisuudessa. Toukokuun 2. päivänä pyyhkäisi Miehikkälän läpi vielä sisällissodan viimeinen mainkin, kun noinn 400-miehinen porilaisjoukko vaelsi pitäjän läpi. He tunkeutuivat Saivikkalassa asuntoihin, ryöstivät hevosia ja kaikkea mitä tarvitsivat. Kauppa Oy Vesan liike ryöstettiin ja sen kassakaappi tyhjennettiin. Jo saman päivän iltana saapuivat ensimmäiset valkoisten joukkojenVirolahdelta ja Säkkijärveltä Miehikkälään. Punainen valta pitäjässä oli päättynyt.
Miehikkälän kirkkoherran poikien, Olli ja Kaarlo Snellmanin
järjetön ja raaka murha raivostutti valkoisia ja oli varmasti
osaltaan nostamassa kostomenttaliteettia paikkakunnalla.
Uusi Päivä 11.5.1918.
Sisällissodan julmuudesta kertoo korutonta kieltään kirkkoherra
Tauben murhaan osallistuneen tunnustus. Wiipuri 3.7.1918.
Punaisen vallan kukistuttua alkoi tilinteon hetki. Miehikkälässäkään ei punakapinallisia kohdeltu silkkihansikkain. Yhteensä 87 punaisten puolella taistellutta, toiminutta tai sen valtaa kannattunutta Miehikkälässä asunutta menetti henkensä. Heistä yksi oli kirjoilla Johanneksessa, Kymissä, Valkealassa ja Taipalsaarella sekä kaksi Vehkalahdella. Tämän lisäksi kuoli kolmetoista sellaista punaista, jotka olivat Miehikkälässä, mutta joiden asuinpaikasta keväällä 1918 ei ole varmuutta. Suurin osa punaisista menehtyi muualla kuin kotikuntansa alueella. Kolmentoista Miehikkälässä kuolleen punaisen kohdalla on yhtä lukuunottamata merkintä "mestattu", joka yleensä tarkoitti ampumalla teloittamista. Teloittamiset tapahtuivat heti sodan päättymisen jälkeen toukokuun kuudennen ja yhdeksännen päivän välisenä aikana. Punakaartin päällikkö Jaakko Peltola tapasi kohtalonsa 11.5.1918 Haminassa. Punakaartiin pakko-ottoa organisoinut Matti Tylli ammuttiin toukokuussa Viipurissa vankileirillä. Punahallinnon järjestyksenvalvojaksi valitsema maanviljelijä Emil Joenpolvi ammuttiin heti sodan loputtua Viipurissa vankileirillä 7.5.1918.  Yllä mainitusta 87:stä punaisesta murhatuksi tai teloitetuksi tuli lopulta runsas neljäsosa (24).

Suurimman osan kohdalla kuolinsyyksi on merkitty kuollut vankileirillä tai  kuollut sairauteen vankileirillä.  Niinpä Miehikkälän punaisia menehtyi huomattavasti enemmän Tammisaaren vankileirillä kuin sodan jälkiselvittelyissä kotipitäjässä. Moni punakaartiin kuulunut (24) kohtasi matkansa pään lisäksi Viipurissa joko sodan loppuvaiheissa tai myöhemmin vankileirillä. Vain kolme punaista kaatui taisteluissa.

Sodan julmista seurauksista joutuivat kärsimään orvoiksi tai
puoliorvoiksi jääneet lukuisat viattomat lapset. Karjala 17.6.1918
Keitä tässä punaisten joukkohaudassa sitten lepää? Luultavasti nuo kolmetoista Miehikkälässä teloitettua paikkakuntalaista ja mahdollisesti vehkalahtelainen Matti Ala-Turkia, joka myöskin ammuttiin Miehikkälässä heti sodan loputtua.

Alla epävirallinen lista heistä (lähde: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input )


Lähteet:
Yrjö Varpio: Vanhaa Miehikkälää (1987)

Eteenpäin 1918

Haminan Lehti 1918


Miehikk
älässä
toukokuussa 1918 teloitetut punaiset

sukunimi
Etunimi
Ammatti
Syntymäaika
Kuolinaika
Kirjoillaolokunta
 Aapro
Wiktor Eliaksenpoika 
Suutari 
25.12.1883 
9.5.1918 
Miehikkälä 
Ala-Turkia 
Matti Juhonpoika 
Sekatyömies 
14.10.1890 
9.5.1918 
Vehkalahti 
Hiiri 
Antti Juhonpoika 
Lasityöntekijä 
8.8.1885 
6.5.1918 
Miehikkälä 
Kivelä 
Elias Antoninpoika 
Sekatyömies 
8.7.1882 
6.5.1918 
Miehikkälä 
Koskela 
Manu Eerikinpoika 
Työmies 
18.9.1852 
6.5.1918 
Miehikkälä 
Mäkelä 
Taneli Juhananpoika 
Maanviljelijä 
4.8.1885 
7.5.1918 
Miehikkälä 
Nurmela
Taneli Tahvonpoika 
Pienviljelijä 
11.3.1877 
7.5.1918 
Miehikkälä 
Paavola 
Mikko Joelinpoika 
Maanviljelijä 
19.11.1857 
7.5.1918 
Miehikkälä 
Pennanen 
Juho Heikinpoika 
Työnjohtaja 
1.6.1884 
6.5.1918 
Miehikkälä 
Rongas 
Aleksanteri Matinpoika 
Sekatyömies 
30.10.1872 
7.5.1918 
Miehikkälä 
Taari 
Matti Antinpoika 
Työmies 
11.3.1890 
9.5.1918 
Miehikkälä 
Tohmo 
Taito Antoninpoika 
Työmies 
12.12.1894 
9.5.1918 
Miehikkälä 
Tuhkiainen 
Otto Antoninpoika 
Maatyöntekijä 
12.12.1896 
6.5.1918 
Miehikkälä 
Wapalahti 
Matti Mikonpoika 

28.9.1891 
7.5.1918 
Valkeala