Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Lappeen kihlakunnan rikkaimmat miehet vuonna 1571

Lappeen kihlakunnan hopeaveroluettelo 1571


Lappeen kihlakunnan rikkaimmat miehet vuonna 1571[1]

Sodista, olivatpa ne kuinka kohtalokkaita tai verisiä tahansa, voi seurata joskus pikkuriikkisen myös positiivisia asioita. Historiantutkijoiden ja myös sukututkijoiden kannalta yksi tällainen oli  Pohjoismaiden seitsenvuotinen sota, jonka Ruotsi kävi Tanskaa ja Lyypekkiä vastaan 1563 - 1570. Tanskalaiset olivat sodassa valloittaneet Älvsborgin linnoituksen, jonka Ruotsi sai lunastaa valloittajalta takaisin rahalla. Tätä varten kerättiin koko valtakunnan alueelta ylimääräinen 10%:n omaisuudenluovutusvero. Verotuksen pohjaksi arvioitiin jokaisen omaisuus tietyn asteikon mukaan. Näin laadittuun hopeaveroluetteloon merkittiin paitsi irtaimen omaisuuden koko määrä, myös jokaisen omistama irtaimisto eriteltynä. Näin luotiin myöhempiä tutkijoita varten merkittävä tietokanta. Lappeen kihlakunnan hopeaveroluettelo on digitoitu ja siihen voi tutustua täällä.

Luettelon avulla saa hyvin käsityksen 1570-luvun rahanarvosta
perehtymällä esimerkiksi kotieläinten hinta-arvioihin. Lehmien hinnaksi arvioitiin kymmenen markkaa, hevosen arvo oli 15 20 markkaa.  Keskimääräinen talollisten irtain omaisuus oli 30 markan tienoilla. Tässä verotuksessa ei siis arvioitu kiinteää omaisuutta. Koko Lappeen kihlakunnan rikkain talonpoika oli Lasse Haikoin (Haikonen) Taipalsaaren Haikolasta. Hän omisti kuparia yhden leiviskän, 11 lehmää, kaksivuotiaita nautoja kolme, lampaita 12, sikoja viisi, hevosia yhden (arvo 20mk), tammoja kolme (arvo 30 mk). Haikosen koko omaisuuden arvo 206 mk, kaksi äyriä. Hänelle määrättiin veroa 20 mk, viisi äyriä.

Eniten veroja maksanut Lappeen kihlakunnan asukas oli Klemetti Yrjönpoika, joka toimi tuomarin sijaisena kihlakunnassa ja asui Toivarilan kylässä.  Hänen omaisuutensa arvo oli 327,5 mk. Toinen talonpoikia varakkaampi oli laivaston luutnantti Krister Posa (Pusa?) Kauskilasta, jonka varallisuudeksi arvioitiin 236 markkaa, kaksi äyriä. Kihlakunnan talonpojista vain kolmen omaisuus kohosi yli 200 markan. Toinen heistä oli Tuomas Ahokainen Taipalsaaren Kyläniemestä, jolla oli 12 lehmää ja neljä hevosta. Toinen oli Antti Lavonen Lappeen Lavolasta, joka omisti koko silloisen Lavolan kylän ollen koko silloisen Lappeen pitäjän rikkain talollinen. Hänellä oli kymmenen lehmää ja neljä hevosta. Lappeella oli lisäksi kuusi talollista, joiden omaisuus oli yli 150 markkaa. Nämä olivat: Inki Venäläinen Vilkjärveltä, Lauri Hyvättiinen (jonka hallussa oli koko Joutsenon Hyvättilän kylä), Antti Mentunen Valtolasta (ilmeisesti Mentulan kylä), Maunu Mentunen Mentulasta, Lauri Rasa Rasalasta ja Paavali Laihiainen Antamoisista. Joutsenolaisa rikkaita talollisia olivat Olvai Pispa ja Olvai Antinpoika Jänhiälästä, Paavali Kesonen Kesolasta sekä Matti Pariainen Kimpilästä.

Lappeeseen silloin kuuluneella Luum
äellä ei ollut yhtään näin varakasta talollista. Rikkain oli Olavi Ania Anjalasta, jonka omaisuus oli vain 100 markan arvoinen. Sen sijaan silloiselta Taipalsaarelta löytyi varakkuutta Lappeeta enemmän. Edellä mainittujen pitäjän kahden rikkaimman miehen lisäksi pitäjästä löytyi kokonaista 13 talollista, joiden omaisuus ylitti 150 markan rajan. Nämä olivat nykyisen Savitaipaleen alueelta Kylliälästä talollinen Antti Kylliäinen ja Säänjärveltä Lauri Niilonpoika. Hevosjoella (kuului myöhemmin Valkealan pitäjään) asunut Juoso Hannunpoika kuului myös varakkaiden isäntien joukkoon. Mahdollisesti koko kihlakunnan rikkain kylä oli Solkei. Sen isännistä Antti Pekanpoika ja Lauri Ollinpoika kuuluivat tähän kaikkein rikkaimpien ryhmään. Myös Haikkaanlahdella asui kaksi varakasta talonpoikaa, Ambrosius Rikkonen ja Markku Markunpoika, Vitsaissa asui Paavali Kannus ja Kappelinkylässä, jolla tarkoitetaan jotain Taipalsaaren eteläisistä kylistä, asui varakkaitten isäntien joukkoon kuulunut Paavo Antinpoika.


Suomenniemell
ä äveriäin oli viisi lehmää omistanut Olavi Lyytikäinen Pajulahdelta. Hänen omaisuutensa oli 126 markan arvoinen. Lemin seudun varakkain oli Maunu Ahtiainen. Hän asui Toivoton-nimisessä kylässä. Myöhemmin kylän nimeksi vaihtui Ahtiala. Toivoton ei kuitenkaan Ahtiaisen tilanne ollut, sillä hänellä oli viisi lehmää ja kolme hevosta koko omaisuuden noustessa 116 markkaan.


[1] Kirjoitus on koottu pääosin käyttäen apuna tutkija Mikko Mikkelin artikkelia Etelä-Saimaa-lehdessä 6.7.1954

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti