Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kun Lappeenranta "pesi kasvojaan", osa I

Etelä-Saimaa 13.8.1954
Vanhojen puurakennusten purkuvimma käynnistyi Lappeenrannassa huomattavasti aikaisemmin, kuin olin luullut. Jo 1950-luvulla moni kunnianarvoisa puurakennus siirtyi manan majoille. Näiden kuolemantuomion saaneiden "vanhusten"  kohtaloihin palaan vielä lukuisia kertoja. Jotkut keskustan puurakennuksista eivät ehtineet edes kunnolla aikuisikään, kun usko betonin ja tiilen "autuuteen" vei ne läpi "kuoleman ahtaasta portista" polttopuiksi. Yksi tällainen rakennus oli Lappeen seurakuntatalo, joka oli valmistunut vasta vuonna 1925. Edellinen Lappeen seurakuntatalo, pitäjäntuvaksi rakennettu, seisoi paikallaan melkein 80 vuotta. Niinpä' vuonna 1925 valmistuneelle kertyi ikävuosia vain 29.

Lainaan tässä toimittajan (Etelä-Saimaa 13.8.1954) ihasteleman uuden uljaan kivisen seurakuntatalon harjannostajaisista kertonutta uutista:
Lappeenranta pesee kasvojaan - niin voi täydellä syyllä sanoa. Uusia toinen toistaan ylväämpiä rakennuksia kohoaa kaupunkikuvaan tämän tästä entisten vähemmän näyttävien tilalle tai tyhjinä ammottaville "viidakkotonteille".
Tämän Valta- ja Kirkkokatujen kulmaan sijoittanut rakennus oli Valtakadun puoliselta osalta jopa seitsenkerroksinen. Kirkkokadun puolella, jossa sijaitsi myös seurakuntasali, tyydyttiin neljään kerrokseen. Ensimmäiseen kerros oli varattu myymälähuoneistolle. Uutinen kertoo rakennuksen kuutiotilavuuden olevan 12 000 kuutiometriä. Urakoitsijana oli Velj. Meuronen Oy.

1 kommentti:

  1. Kannattaa lukea myös tämä kirjailija Aimo Vuorisen mielipidekirjoitus (11.1.2017):
    http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2017/01/11/Lappeenranta%20%20hukkaa%20vahvuutensa/2017121752861/68

    VastaaPoista