Ison kiven takana kuohuu I. Harju ja virsi - kulttuuriskandaali Lemillä?

Väinö Putkosen Lemistä ja lemiläisistä kertova kirja ilmestyi vuonna 1980

Lappeenrannassa aikoinaan ilmestyneessä sosialidemokraattisessa Saimaan Sanomat-lehdessä oli huhtikuussa 1980 artikkeli otsikolla Kulttuuriskandaaliko Lemin tapaan. Siinä kerrottiin kunnanhallituksen pistäneen jäihin tekeillä olleen kunnan historiaa ja nykypäivää esittelevän kotiseutukirjan. Artikkeli herätti tietysti mielenkiintoni varsinkin, kun allekirjoittaneella oli kaksikin kappaletta kyseistä kirjaa hyllyssä. Olin selaillut joskus tuota kirjaa, mutta täytyy myöntää sen jääneen lukematta. Nyt tartuinkin kirjaan uudella innolla ja huomasin teoksen olevankin harvinaisen helmen kotiseutu- ja pitäjäkirjojen laajassa tarjonnassa.

Lemin kunnan kotiseutu- ja kulttuurilautakunta oli ehdottanut pari vuotta aikaisemmin kunnanhallitukselle, että pitäjästä koottaisiin sen historiaa ja nykypäivää kuvaava teos. Hanke sai kunnallisten päättäjien siunauksen. Kirjan kokoajaksi valittiin lemiläinen peruskoulunopettaja ja runoilija Väinö Putkonen, joka oli itsekin kunnan kulttuuri- ja kotiseutulautakunnan jäsen. Putkonen teki haastatteluja, perehtyi kunnan historiaan, kokosi materiaalia ja kirjoitti kaiken tuon pohjalta pyydetyn teoksen. Mutta siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli valmis, nousi seinä vastaan. Kunnan päättäjät eivät suostuneet tätä Harju ja virsi-nimistä kirjaa kustantamaan. Lemin kunnanvaltuuston ja myös kunnanhallituksen hylkäävä päätös oli yksimielinen. Sen sijaan Lemin kulttuuri- ja kotiseutulautakunta antoi kirjan tekijälle kaiken tukensa ja puolsi sen julkaisemista.

Saimaa Sanomien otsikointia 26.4.1980

Saimaan Sanomien haastattelema kunnansihteeri Markku Peutere perusteli kielteistä päätöstä mm. sillä että kirjassa luotu kuva Lemin kunnan entisestä kunnanjohtajasta Markku Nurmisesta ei ollut hyväksyttävä. Peutere kylläkin myös kehui kirjaa: ”Kyllä Harjun ja virren tekstiä pidetään hyvänä, kunnan taholta ei aseteta kyseenalaiseksi teoksen kirjallisia arvoja.” Kunnansihteeri totesi lisäksi, että kunta oli pidättänyt alusta alkaen itselleen oikeuden tarkistaa teoksen tekstin.  Väinö Putkonen oli valmis muuttamaan jonkin verran tekstiään, mutta niin laajoihin muutoksiin kuin kunnan taholta vaadittiin, hän ei ollut valmis.  Kun kirjan julkaisemisesta ei päästy sovintoon, päätti Putkonen julkaista kirjan itse.  Kunnansihteeri Peutereen mukaan tekijälle kuitenkin maksettiin kirjoituspalkkio alkuperäisen kustannusarvion mukaan. Se painettiin Etelä-Saimaan Kustannus Oy:n kirjapainossa. Kirja julkaiseminen sai tukea Kymen läänin taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta sekä joiltakin yksityishenkilöiltä. Lemin kuntakin suostui ostamaan kirjaa kymmenen kappaletta ja lisäksi niitä hankittiin muutama kappale Lemin kirjastoon.

Opettaja Väinö Putkonen oli juuriltaan kannakselainen, Lemille kotiutunut runoilija. Itse hän luonnehti kokoamaansa kirjaa näin:

Kirja pyrkii olemaan kuntaesitettä rikkaampi, mutta ei pitäydy myöskään kotiseutuhistorian tapaan pelkkiin tutkimustuloksiin. Siinä on annettu tilaa vaikutelmille, haastattelutuloksille, jopa puhtaasti inhimillisille mielipiteille. Jää riippumaan lukijan valppaudesta ja avoimesta mielestä, minkä painon hän näille mielipiteille ja vaikutelmille antaa.

Saimaan Sanomien toimittaja Pauli Stavén arvioi myrskyn ”ison kiven takana” aiheuttanutta kirjaa mm. näin:

Lemin kunnan historiaa hän kirjoittaa niin kuin runoilija. Hän poimii tosiasioita, ei tiedemiesmäisen järjestelmällisesti vaan impulsiivisesti, paljolti omia, usein lennokkaitakin oivalluksiaan seuraillen ja yhdistelee niitä huikein kaarin. Hänen kielensä on värikästä ja virittävää, rönsyilevää, maalailevaa.

Stavén toteaa lisäksi kirjassa näkyvän myös Putkosen opettajataustan:

Hän kirjoittaa myös opettajan tapaan. Hän selittää, johdattelee kärsivällisesti ymmärtämään tapahtumien ja ilmiöiden olemusta, niiden lainalaisuuksia. Hänen näkemyksensä ovat usein avoimen subjektiivisia, mutta juuri sellaisina epäsovinnaisuudellaan inspiroivia, hänen opetuksensa on luovaa, kaikkea kuivaa tilastoivaa numerotietoa karttavaa.

Saimaan Sanomien toimittajan mielestä kirja on parhaimmillaan poimiessaan tarkasteluun jonkin historiallisen ilmiön tai lähestyessään tavallista lemiläistä tämän päivän ihmistä ja lemiläisen lähintä elinpiiriä. Lisäksi kehuja saa Putkosen kyky lähestyä inhimillisellä tasolla toista ihmistä. Tällöin teksti on Stavénin mielestä elävää ja helposti avautuvaa. Moitetta kirjoittaja saa silloin, kun hän luisuu varsinaisesta aiheestaan subjektiivisiin näkemyksiinsä yleisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Putkosen purkauksen televisiota vastaan.

Tarina jatkuu lähitulevaisuudessa allekirjoittaneen arviolla.....