Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Ison kiven takana kuohuu I. Harju ja virsi - kulttuuriskandaali Lemillä?

Väinö Putkosen Lemistä ja lemiläisistä kertova kirja ilmestyi vuonna 1980
Lappeenrannassa aikoinaan ilmestyneessä sosialidemokraattisessa Saimaan Sanomat-lehdessä oli huhtikuussa 1980 artikkeli otsikolla Kulttuuriskandaaliko Lemin tapaan. Siinä kerrottiin kunnanhallituksen pistäneen jäihin tekeillä olleen kunnan historiaa ja nykypäivää esittelevän kotiseutukirjan. Artikkeli herätti tietysti mielenkiintoni varsinkin, kun allekirjoittaneella oli kaksikin kappaletta kyseistä kirjaa hyllyssä. Olin selaillut joskus tuota kirjaa, mutta täytyy myöntää sen jääneen lukematta. Nyt tartuinkin kirjaan uudella innolla ja huomasin teoksen olevankin harvinaisen helmen kotiseutu- ja pitäjäkirjojen laajassa tarjonnassa.


Lemin kunnan kotiseutu- ja kulttuurilautakunta oli ehdottanut pari vuotta aikaisemmin kunnanhallitukselle, ett
ä pitäjästä koottaisiin sen historiaa ja nykypäivää kuvaava teos. Hanke sai kunnallisten päättäjien siunauksen. Kirjan kokoajaksi valittiin lemiläinen peruskoulunopettaja ja runoilija Väinö Putkonen, joka oli itsekin kunnan kulttuuri- ja kotiseutulautakunnan jäsen. Putkonen teki haastatteluja, perehtyi kunnan historiaan, kokosi materiaalia ja kirjoitti kaiken tuon pohjalta pyydetyn teoksen. Mutta siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli valmis, nousi seinä vastaan. Kunnan päättäjät eivät suostuneet tätä Harju ja virsi-nimistä kirjaa kustantamaan. Lemin kunnanvaltuuston ja myös kunnanhallituksen hylkäävä päätös oli yksimielinen. Sen sijaan Lemin kulttuuri- ja kotiseutulautakunta antoi kirjan tekijälle kaiken tukensa ja puolsi sen julkaisemista.

Saimaa Sanomien otsikointia 26.4.1980

Saimaan Sanomien haastattelema kunnansihteeri Markku Peutere perusteli kielteistä päätöstä mm. sillä että kirjassa luotu kuva Lemin kunnan entisestä kunnanjohtajasta Markku Nurmisesta ei ollut hyväksyttävä. Peutere kylläkin myös kehui kirjaa: Kyllä Harjun ja virren tekstiä pidetään hyvänä, kunnan taholta ei aseteta kyseenalaiseksi teoksen kirjallisia arvoja. Kunnansihteeri totesi lisäksi, että kunta oli pidättänyt alusta alkaen itselleen oikeuden tarkistaa teoksen tekstin.  Väinö Putkonen oli valmis muuttamaan jonkin verran tekstiään, mutta niin laajoihin muutoksiin kuin kunnan taholta vaadittiin, hän ei ollut valmis.  Kun kirjan julkaisemisesta ei päästy sovintoon, päätti Putkonen julkaista kirjan itse.  Kunnansihteeri Peutereen mukaan tekijälle kuitenkin maksettiin kirjoituspalkkio alkuperäisen kustannusarvion mukaan. Se painettiin Etelä-Saimaan Kustannus Oy:n kirjapainossa. Kirja julkaiseminen sai tukea Kymen läänin taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta sekä joiltakin yksityishenkilöiltä. Lemin kuntakin suostui ostamaan kirjaa kymmenen kappaletta ja lisäksi niitä hankittiin muutama kappale Lemin kirjastoon.

Opettaja V
äinö Putkonen oli juuriltaan kannakselainen, Lemille kotiutunut runoilija. Itse hän luonnehti kokoamaansa kirjaa näin:

Kirja pyrkii olemaan kuntaesitett
ä rikkaampi, mutta ei pitäydy myöskään kotiseutuhistorian tapaan pelkkiin tutkimustuloksiin. Siinä on annettu tilaa vaikutelmille, haastattelutuloksille, jopa puhtaasti inhimillisille mielipiteille. Jää riippumaan lukijan valppaudesta ja avoimesta mielestä, minkä painon hän näille mielipiteille ja vaikutelmille antaa.

Saimaan Sanomien toimittaja Pauli Stav
én arvioi myrskyn ison kiven takana aiheuttanutta kirjaa mm. näin:

Lemin kunnan historiaa h
än kirjoittaa niin kuin runoilija. Hän poimii tosiasioita, ei tiedemiesmäisen järjestelmällisesti vaan impulsiivisesti, paljolti omia, usein lennokkaitakin oivalluksiaan seuraillen ja yhdistelee niitä huikein kaarin. Hänen kielensä on värikästä ja virittävää, rönsyilevää, maalailevaa.

Stav
én toteaa lisäksi kirjassa näkyvän myös Putkosen opettajataustan:

H
än kirjoittaa myös opettajan tapaan. Hän selittää, johdattelee kärsivällisesti ymmärtämään tapahtumien ja ilmiöiden olemusta, niiden lainalaisuuksia. Hänen näkemyksensä ovat usein avoimen subjektiivisia, mutta juuri sellaisina epäsovinnaisuudellaan inspiroivia, hänen opetuksensa on luovaa, kaikkea kuivaa tilastoivaa numerotietoa karttavaa.

Saimaan Sanomien toimittajan mielest
ä kirja on parhaimmillaan poimiessaan tarkasteluun jonkin historiallisen ilmiön tai lähestyessään tavallista lemiläistä tämän päivän ihmistä ja lemiläisen lähintä elinpiiriä. Lisäksi kehuja saa Putkosen kyky lähestyä inhimillisellä tasolla toista ihmistä. Tällöin teksti on Stavénin mielestä elävää ja helposti avautuvaa. Moitetta kirjoittaja saa silloin, kun hän luisuu varsinaisesta aiheestaan subjektiivisiin näkemyksiinsä yleisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Putkosen purkauksen televisiota vastaan.

Tarina jatkuu lähitulevaisuudessa allekirjoittaneen arviolla.....

maanantai 30. tammikuuta 2017

Lappeen uusi seurakuntatalo 1955

Lappeen vuonna 1955 rakennettu seurakuntatalo kuvattuna 30.1.2017 vetisessä lumisateessa.
Onnistuin kuin onnistuinkin rajaamaan kuvasta pois Manhattan-syndroomasta kärsivän Osuuspankin.

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonut Lappeen pitäjäntuvan vaiheista sekä Lappeen ensimmäisestä seurakuntatalosta. Lopuksi lienee tarpeellista koota yhteenveto vuonna 1955 valmistuneesta uudesta Lappeen seurakuntatalosta, joka vielä toistaiseksi seisoo paikallaan. Se pitää sisällään seurakuntasalin lisäksi mm. kirkkoherranviraston.

Lappeen seurakuntatalo 15.2.2017

Vuonna 1925 valmistunut Lappeen seurakuntatalo ei ehtinyt siis kunnolla
täysi-ikäiseksi, kun sen tilalle puuhattiin jo uutta. Sen rakentaminen herätettiin henkiin vuonna 1947, jolloin sille valittiin rakennustoimikunta, ostettiin tontti ja julistettiin arkkitehtikilpailu. Lauritsalan muodostaminen omaksi seurakunnakseen viivytti hankkeen toteuttamista. Rakennuksen piirustukset tilattiin arkkitehti R. V. Luukkoselta. Lappeen seurakunnan kirkkovaltuusto teki lopullisen päätöksen seurakuntatalon rakentamisesta 9.3.1954. Rakennustyön pääurakoitsijaksi valittiin rakennusliike Velj. Meuronen Oy, aliurakoitsijoiksi Murto Oy ja Lappeenrannan Putkityö Oy.

Vain 29-vuotiaan seurakuntatalon purku aloitettiin 2.3.1954 ja uuden rakennuksen peruskivi laskettiin samana vuonna huhtikuun alussa k
äynnistäen samalla uudisrakennuksen perusteiden kaivun.  Harjannostajaisvaiheeseen oltiin edetty elokuussa 1954, jolloin harjannostajaisia juhlittiin satapäisen vierasjoukon kera 12.8. Joulukuussa 1954 uudisrakennus oli jo siinä kunnossa, että sen alakerroksessa olevat liikehuoneistot pystyttiin ottamaan käyttöön. Silloisessa puukaupunki-idyllissä Valtakadun puolelta seitsenkerroksinen ja Kirkkokadun puolelta nelikerroksinen seurakuntatalo oli massiivinen ilmestys.

Rakennuksen vihki
äisjuhlia vietettiin helluntaina 1955. Ne olivat samalla osa Suomen kirkon 800-vuotisjuhlia. Paikalla oli Lappeen, Lappeenrannan ja Lauritsalan papiston ohella myös hiippakunnan piispa Martti Simojoki sekä salintäysi juhlakansaa.