Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

torstai 10. joulukuuta 2015

Pallon päiväkoti purkuun




Pallon päiväkodin vuonna 1950 rakennetun kiinteistön taru alkaa olla tiensä päässä. Tein helmikuussa tänä vuonna jo yhden blogikirjoituksen kyseisestä rakennuksesta. Eilen palasi paikallinen sanomalehti Etelä-Saimaa rakennuksen kohtaloon. Lehden mukaan Lappeenrannan kaupunki on kaavoittanut päiväkodin tontille kaksi tonttia, joille voidaan rakentaa viisikerroksiset kerrostalot. Toinen kyseisistä kerrostaloista on kaavassa sijoitettu nykyisen päiväkodin paikalle. Kaupunki lähtee siitä, että päiväkoti puretaan ja tilalle nousee uusi rakennus. Kaakkois-Suomen ELY toteaa kuitenkin asemakaavasta antamassaan lausunnossa, että päiväkoti tulisi säilyttää, jos se on rakennuksena käyttökelpoinen. Etelä-Karjalan museo inventoi parhaillaan rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa. Vastineessaan ELYlle toteaa kaupunki, että mikäli rakennuksen käyttöikää jatketaan, kaikki vaurioituneet materiaalit ja rakenteet tulee poistaa ja rakentaa ne uudelleen kosteusteknisesti toimiviksi. Lisäksi ilmanvaihto pitää uusia kokonaan. Rakennuksen korjaus tulisi erittäin kalliiksi, eikä lopputuloksesta olisi varmuutta.
-----
Mutta, mutta, eipä taida nykyisin olla mitään varmuutta uudisrakentamisenkaan laadusta.Tässä kaupungissa on kyllä luvattoman usein käynyt huonosti niin korjausrakentamisen kuin uudisrakentamisenkin suhteen. Mutta, kun tontti ja sillä oleva rakennus on myyty, se ei ole enää kaupungin murheenkryyninä.

1 kommentti:

  1. Haikein mielin seurannut päiväkodin kohtaloa jossa n.30 vuotta sitten itsekin päivähoidossa. Olisi ollut mielenkiintoista vierailla rakennuksessa 30 vuoden jälkeen aikuisen silmin. Kiitos Mauri blogista.

    VastaaPoista