Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Oppilaan muistelmia Taikinamäen koulusta 50 vuotta sitten. (Etelä-Savo 22.9.1928)

Taikinamäen vanha koulurakennus, entinen pappila keväällä 2015


Viime päivinä on paikallisessa sanomalehdessä ollut useita artikkeleita Taikinamäen ”vanhasta pappilasta”. Rakennus on toiminut pappilan lisäksi ainakin kansakouluna sekä tyttölyseon ja musiikkiopiston opetustilana. Vuonna 1928 Lappeen Taikinamäen kansakoulu juhli 50-vuotista taivaltaan. Tässä yhteydessä julkaistiin Etelä-Savo-lehdessä 22.9.1928 koulun ensimmäisten oppilaiden joukkoon kuuluneen taloustirehtööri J(ooseppi) Kaarnan muistelu kouluvuosistaan. Alla kyseinen artikkeli keskeisiltä osiltaan, väliotsikot allekirjoittaneen.

Oppilaan muistelmia Taikinamäen koulusta 50 vuotta sitten



Taikinamäen kansakoulun vanha rakennus oli seisonut nykyisellä paikallaan jo 50 vuotta vuonna 1928


Artikkelinsa alkuosassa Kaarna kertoo mm. , miten hän ”joutui” olemaan koulun ensimmäisiä oppilaita, ja hän jatkaa:
 
Sanoin, että jouduin olemaan. Kyllä se niin on, ettei, kuten nykyään, pojalta itseltään juuri kysytty, haluatko mennä kouluun vai etkö. Minun on vaikeata muistaa niitä päiviä ja hetkiä, jolloin kotonani asiaa pohdittiin enempää kuin tarkalleen kouluaikaisia tapahtumiakaan  - onhan siitä kulunut jo niin monta ajast’aikaa. Sen kuitenkin muistan, että isäni eräänä kauniina päivänä tuli kotiin Lappeenrannasta kertoen Lappeen kirkossa pidetyn kokouksen, missä itse läänin kuvernööri Oker-Blom oli korkeassa persoonassaan saapuvilla. Tässä kokouksessa oli käsitelty kysymystä kansakoulun perustamisesta paikkakunnalle ja olivatkin pitäjän valistuneimmat miehet olleet asiaan niin innostuneet, että se sai onnellisen ratkaisun.
Taloustirehtööri J. Kaarna

Isäni Pekka Kaarna oli myös nähtävästi peräti innostunut koulujuttuun, koska hän ilman muuta eräänä päivänä ilmoitti pojallensa, että nyt olisi lähdettävä Lappeenrantaan ja ruvettava koulumieheksi. Koska nuoria miehiä aina uutuus viehättää – ja tämä olikin vasta uutta – niin enemmittä mietiskelyittä seurasin määräystä. Tähän vaikutti ka osaltaan neljäs käskykin. Kun matka kotoa kouluun oli pitkä, täytyi minun kuten monen muunkin, ottaa asunto kaupungista ja vain loma-ajat vietimme kotonamme.

Koulutyöhön heti ensimmäisenä päivänä


Koulun alkajaispäivä oli maanantai, sen muistan, samoin kuin senkin, että opettajamme teki meihin heti alkajaisiksi hyvin voimakkaan vaikutuksen. Alkajaisjuhlallisuuksia ei silloin ollut, ne pidettiin muistaakseni parisen viikkoa myöhemmin. Päivä alkoikin siten täyden työn merkeissä. Aamurukouksen, joka oli meistä kaikista varsin juhlallinen, päätyttyä siirrettiin tyttöoppilaat omaan luokkaansa. Me poikaoppilaat taas jäimme omaamme, joka oli suurempi ja jota käytettiin myös juhla- sekä rukoussalina. Aapiskirjat otettiin esille ja niin alkoi toimintansa Taikinamäen koulu.

Itse koulunkäynti on, kuten kaikki tietävät, sellaista säännöllisiä raiteita kulkevaa ja rauhallista työtä, että siitä harvoin jää yksityiskohtia mieleen. Minäkään en muista, että mitään erikoisempaa olisi tapahtunut, kuin että jokunen poikaviikari sai silloin tällöin pienen nipistyksen kolttosistaan. Rangaistukset eivät muuten olleet ensinkään ankarampia kuin nykyisin, mutta varmaa myös on, ettei silloin kurinpitoa tarvittukaan läheskään niin paljon kuin nyt. Oppilaat olivat yleensä erittäin tottelevaisia ja opettajan sanaan luotettiin kuin muuri.

Koulutarkastajan vierailu merkkitapahtuma


Merkkitapahtumia olivat koulun tarkastukset. Aluksi toimittivat niitä pitäjän papit, mutta muutaman vuoden perästä tuli jo oikea tarkastaja, jonka nimeä en enää muista. Pappien tarkastuksesta pysyy mielessäni Lappeen rovastin Mateus Hackzellin käynnit. Hänellä oli tavallisesti vain yksi knoppikymys, jonka hän pojille asetti ja se kuului: ”Pojat, sanokaapas mistä suoloja saalaan?” Koska vanhemmat pojat olivat tästä kysymyksestä jo ennakolta kertoneet nuoremmille, niin oli luonnollista, että kaikki tiesivät, mistä ”suoloja saalaan”.


Tappelut eivät olleet harvinaisia


Koulutyö alkoi tavallisesti klo 9 aamulla ja päättyi muistaakseni klo 5 illalla, ollen välillä kuitenkin parin tunnin ruokailuloma. Uskonnolla oli tärkeä sija lukujärjestyksessä ja sitä olikin muodossa tai toisessa kaksikin tuntia päivässä. Vapaa-ajat käytettiin sekä lukemiseen että kaikenlaiseen poikain voimainkoitteluun. Tappelut eivät silloinkaan harvinaisia. Kaupungin kansakoululaiset, jotka pitivät itseään herraskaisina, löylytettiin silloin tällöin ja sehän ei ollut ihme, koska me olimme vanhempia. Muistaakseni oli minimi-ikärajana kouluun päästessä silloin 10 vuotta. Väestön yleinen mielipide ei ollut alunperinkään koulua vastaan, päinvastoin pikemmin. Lapsia alettiin yhä runsaammin käyttämään kansakoulussa ja nopeasti Taikinamäen koulun oppilasmäärä kasvoi. Huvittavalta tuntuu nyt jälkeenpäin, että silloin kansakoulu oli hyvinkin usean silmissä ainakin yhtä suuri oppilaitos kuin nykyisin yliopisto. Vähintäinkin otaksuttiin pojista tulevan pappeja.

Kuten jo mainitsin, ei koulusta ja koulunkäynnistä ole jäänyt paljonkaan muistiin, mutta sitä enemmän muistelevat kaikki Taikinamäen koulun ensimmäiset oppilaat opettajiansa. Siihen aikaan oli meillä kaksi opettajaa, poikien opettajana Kalle Oittinen, kansanvalistaja ja valtiopäivämies, ja tyttöjen opettajana nti Aleksandra Grönroos. Kummastakin on sanottava, että he olivat harvinaisen kyvykkäitä opettajia.

Kalle Oittinen – opettaja Jumalan armosta


Kalle Oittisesta, joka oli tietysti meitä poikia lähellä, tahtoisin mainita pari sanaa. Hän oli opettaja Jumalan armosta. En ole eläessäni tavannut sellaista persoonallisuutta kuin hän oli. Jokainen sana, joka tuli hänen huuliltaan, jokainen kasvojen ilme ja koko hänen majesteetillinen olemuksensa sai aikaan sen, että oppilaat suorastaan pakosta joutuivat hänen opetuksensa lumoihin. Hänen puhetapansa oli vakuuttavaa ja varmaa ja esityksensä elävää, joten se vei mukaansa kaikkein välinpitämättömimmätkin. Ollen vielä syvästi uskonnollinen ja elämäntavoiltaan puhdas, teki hän oppilaisiinsa läpi heidän elämänsä kestävän syvän vaikutuksen. Sitä antaumusta, millä hän oli kutsumukseensa ryhtynyt, kuvastaa selvästi myös hänen harras huolenpitonsa oppilaistaan heidän jo päätettyään koulunsa. Hän nimittäin piti omalla ajallaan ja ilman mitään maksua paremmille oppilailleen jatkokoulua ja vuosikausia jälkeenkinpäin avusti heitä itseopiskelun tiellä. Niinikään hän seurasi tarkoin entisten oppilaiden elämäntapoja ja koetti isällisesti hairahtuneita ohjata oikealle tielle. Erinomainen kasvattaja ja erinomainen kansalainen oli Kalle Oittinen. Siksipä entiset oppilaansa häntä suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella muistelevatkin

torstai 10. joulukuuta 2015

Pallon päiväkoti purkuun




Pallon päiväkodin vuonna 1950 rakennetun kiinteistön taru alkaa olla tiensä päässä. Tein helmikuussa tänä vuonna jo yhden blogikirjoituksen kyseisestä rakennuksesta. Eilen palasi paikallinen sanomalehti Etelä-Saimaa rakennuksen kohtaloon. Lehden mukaan Lappeenrannan kaupunki on kaavoittanut päiväkodin tontille kaksi tonttia, joille voidaan rakentaa viisikerroksiset kerrostalot. Toinen kyseisistä kerrostaloista on kaavassa sijoitettu nykyisen päiväkodin paikalle. Kaupunki lähtee siitä, että päiväkoti puretaan ja tilalle nousee uusi rakennus. Kaakkois-Suomen ELY toteaa kuitenkin asemakaavasta antamassaan lausunnossa, että päiväkoti tulisi säilyttää, jos se on rakennuksena käyttökelpoinen. Etelä-Karjalan museo inventoi parhaillaan rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa. Vastineessaan ELYlle toteaa kaupunki, että mikäli rakennuksen käyttöikää jatketaan, kaikki vaurioituneet materiaalit ja rakenteet tulee poistaa ja rakentaa ne uudelleen kosteusteknisesti toimiviksi. Lisäksi ilmanvaihto pitää uusia kokonaan. Rakennuksen korjaus tulisi erittäin kalliiksi, eikä lopputuloksesta olisi varmuutta.
-----
Mutta, mutta, eipä taida nykyisin olla mitään varmuutta uudisrakentamisenkaan laadusta.Tässä kaupungissa on kyllä luvattoman usein käynyt huonosti niin korjausrakentamisen kuin uudisrakentamisenkin suhteen. Mutta, kun tontti ja sillä oleva rakennus on myyty, se ei ole enää kaupungin murheenkryyninä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tuntemattoman sotilaan "Antti Rokka" eli Reino Tolvanen (Päivitetty 14.4.2017)

Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan eli Reino Tolvasen, hänen
vanhempiensa ja veljensä hautakivi Lepolan hautausmaalla Lappeenrannassa

Tänään, itsenäisyyspäivänä anno domini 2015, oli Iltasanomissa artikkeli Edvin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan "Antti Rokasta". Juttu sai minut penkomaan arkistojani. Sieltä löytyi runsaasti lehtileikkeitä sekä Tuntemattoman sotilaan filmauksesta että myös elokuvan näyttelijöistä. Antti Rokan roolia näytelleen agronomi Reino Tolvasen viimeinen leposija on vain muutaman sadan metrin päästä kodistani, joten haudan ohi olen kävellyt lukemattomia kertoja. Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta olen myöhemmin kirjoittanut tässä blogimerkinnässä. Kirjan filmaamisen kohtaamista vaikeuksista kirjoitin täällä ja elokuvan saamista ensimmäisistä arvioista tässä kirjoituksessani sekä lisäksi vielä elokuvan joutumisesta Cannesin elokuvajuhlilla sensuurin ja painostuksen kohteeksi.

Reino Tolvanen oli syntynyt 31. heinäkuuta 1920 Viipurissa. Hän menehtyi aivoverenvuotoon 21. marraskuuta 1974 Pretoriassa, Etelä-Afrikassa. Tolvanen oli amatöörinäyttelijä, joka ohitti monia aikakauden kuuluisia näyttelijöitä, kuten Spede Pasasen, Uljas Kandolinin ja Heimo Lepistön. Tolvasen etuna oli viipurilaisena Karjalan kannaksen murteen hallinta. Elokuvan valmistuttua voitiinkin todeta Tolvasen sopineen loistavasti hänelle uskottuun Väinön Linnan luomaan Antti Rokan hahmoon myös luonteensa puolesta.  Sodassa  Tolvanen oli toiminut ilmavoimissa Bristol Blenheim -pommikoneissa tähystäjäupseerina. Sotilasarvoltaan hän oli vänrikki.



Löysin arkistostani Etelä-Saimaa-lehdessä 27.9.1975 olleen artikkelin, jossa kerrottiin Reino Tolvasen siunaustilaisuudesta.  Tässä otteita artikkelista:


Lappeen seurakunnan Lepolan siunauskappelissa oli hiljattain harrastunnelmainen muistotilaisuus. Etelä-Afrikassa, Pretoriassa 21.11.1974 kuolleen agronomi Reino Toivasen (Tuntemattoman sotilaan Antti Rokka) uurna kätkettiin tällöin haudan lepoon.

Kappeli oli kauniisti koristettu sinivalkoisin kukkalaittein. Katafalkilla oli sinivalkoisten nauhojen muodostaman ristin päällä uurna. Kaikki puhui herkällä tavalla siitä isänmaasta, jota Reino Tolvanen oli rakastanut niin paljon ja jonka vapautta hän oli lähtenyt puolustamaan koulun penkiltä.
...
Muistopuheen piti rovasti Mauri Valtamo. Hän totesi mm:
Reino Tolvasen 54 vuoden pituiseen elämäntaipaleeseen sisältyi partiopojan eräretkiä tämän rakkaan isänmaan metsissä ja vainioilla Karjalan kannaksella. Siihen sisältyi sotien ankarat vuodet, joiden kokemusten tulkitsijana Tuntemattoman sotilaan Rokkana hän on jäänyt lähtemättömästi mieliimme. Siihen sisältyi tutkijan työ Australiassa ja Etelä-Afrikassa.
....
Veisatun virren jälkeen kantoi vainajan vanhin poika Tapio nuorempien veljien Sepon ja Jorman sekä lähiomaisten saattamana sukuhautaan.
.....
Hospitzissa pidetyssä muistelutilaisuudessa puhui Tolvasen osakuntatoveri lääketieteen lisensiaatti Tapio Putkonen. Puheessaan hän toi laajasti esille sen, mitä hyvä ja rehti toveri voi merkitä yhteisten harrastusten keskeisenä henkilönä. Näyttämötaiden ja musiikki olivat ne keskeiset harrastukset, joiden parissa Reino Tolvanen vietti aikaansa.
....

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kuvaus matkalta Ruijan suomalaisten keskuudessa vuonna 1933



En ole viime aikoja juurikaan penkonut uskonnollisuuteen liittyviä aiheita, mutta aika ajoin niitä pullahtaa esiin muita tietoja etsiessäni. Etelä-Savo-lehdessä oli 15.7.1933 artikkeli, jossa vapaakirkollinen lähetti Väinö Välkiö kertoi kokemuksistaan Ruijan-matkalta. Välkiö kuvaa kielellisiä, uskonnollisia ja myös taloudellisia oloja. Elettiinhän tuolloin pulavuosia. Ruijassa uskonnollista elämää sävytti sekä suomalaisten kveenien että saamelaisten keskuudessa vahvasti lestadiolaisuus. Sitä on pidetty voimakkaasti eksklusiivisena uskontona, joka sulkee pois muut kristinuskon haarat. Välkiön haastattelusta muodostuu toisenlainen, sterotypiat kumoava kuva. Tässä otteita hänen haastattelustaan:

Suomalaiskyliä, joissa suomalaisten lisäksi on vain muuan norjalainen, joku opettaja ja kauppias ovat Annijoki, Pykeia, Näätämö, Kallijoki sekä osittain Taana ja Alattio. Näissä on suomen kielen taito parhaiten säilynyt. Vesisaaren kaupungissa on suurin suomalaisasutus eli noin 2000 asukkaasta yli puolet suomalaisia. Vesisaaressa on mm. suomalainen kirjasto, saarnamies Möllerin perustama, ja on sillä varsin huomattava määrä arvokkaita teoksia.

Kirjallisuuteen nähden harrastetaan etupäässä vain hengellistä kirjallisuutta. Laestadiuksen ja Lutherin postillat ovat enin levinneitä. Monin paikoin näkee myös Samuli Paulaharjun kirjaa Ruijan suomalaiset, jonka asiallisuutta kiitellään. Suomalaisia sanomalehtiä leviää nykyisin vain muuan, mutta sen sijaan uskonnollisia, varsinkin laestadiolaisten lehtiä leviää runsaasti.

Väestön uskonnollinen harrastus on erikoisen huomattava. Nimenomaan laestadiolaisuus on levinnyt runsaasti näille seuduille ja heillä on – samoin kuin jossakin määrin kirkollisella sisälähetysseuralla – omia rukoushuoneita. Saarnamiestä tullaan kuulemaan peninkulmienkin päästä. Sain useissa tapauksissa vapaasti käyttää sekä laestadiolaisten rukoushuoneita että kansakoulutaloja hartaustilaisuuksiini, ja yleensä laestadiolaiset suhtautuivat myötämieleisesti järjestämiini kokoustilaisuuksiin.

Norjan Lapin lähetysseura tekee näillä seuduilla huomattavaa valistustyötään. Seuralla, joka äsken täytti 45 vuotta, on useita vanhainkoteja, sairashuoneita ja sairaanhoitajattaria, jotka toimivat lappalaisten keskuudessa.
Pääasiallisesti Tornionjokilaaksosta siirtyneet asukkaat ovat yleensä siistejä, ja vieraanvaraisia. Kun väestö tiesi minun liikkuvan saarnamatkoilla, sain maksutonta avustusta kaikkialla. Mitä kansallisuustietouteen tulee, on käsitys Suomesta heikkoa, joskin suurella mielenkiinnolla ja lämmöllä muistellaan kotimaan oloja