Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

maanantai 3. elokuuta 2015

Jalkaväkirykmentti 200:n muistomerkki Taavetissa

Virolaisen vapaaehtoisrykmentin, JR 200:n, muistomerkki Luumäen kunnantalon edessä Taavetissa

Luumäen "lenkilläni" 2.8.2015 pysähdyin Taavetissa osoittamaan kunnioitustani niille yli 3000 virolaiselle vapaaehtoiselle, jotka taistelivat Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Heidän uhrauksiaan uskallettiin arvostaa julkisesti vasta Viron saatua itsenäisyytensä takaisin ja Neuvostoliiton romahdettua. Parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.

Virolaisen taiteilija Aavo Ermelin suunnittelema "Suomen-poikien" eli JR 200:n muistomerkki on pystytetty perustamispaikkakuntansa Luumäen keskustaajamaan. Taavetissa. Luumäen kunnantalon edessä oleva muistomerkki on tehty Salpalinjan estekivestä. Muistomerkki paljastettiin 18.8.1991 ja sitä oli juhlimassa nelisensataa "Suomen-poikaa". Tilaisuudessa oli mukana silloinen Viron ulkoministeri ja tuleva presidentti Lennart Meri. Siinä lukee teksti:

Suomen itsenäisyyden ja Viron kunnian puolesta.


Kokosin "Suomen-poikien" vaiheista alle yhteenvetoa:


Soomepoisid - pienen kansakunnan nuoret miehet lastuina historian laineilla 



Kun Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota syttyi 22.6.1941,  saksalaiset joukot etenivät nopeasti Baltiassa ja valtasivat Tallinnan 28.8.1941. Samalla päättyi vuoden päivät kestänyt puna-armeijan miehitys Virossa. Ne Viron kansallismieliset, jotka eivät halunneet liittyä saksalaisten nopeastai muodostamaan ns. Viron Legioonaan, siirtyivät joko Viron metsiin tai tulivat Suomenlahden yli ja ilmoittautuivat vapaaehtoisina Suomen armeijaan.


Muistomerkin vieressa ollut "ajan patinoima", taittunut infolappunen
Kun Saksan tappio alkoi häämöttää talvella 1943, se järjesti Baltiassa kutsuntoja. Virossa palvelukseen palvelukseen viisi peräkkäistä ikäluokkaa. Aikomuksena oli perustaa virolainen yhtymä, joka olisi lähetetty taistelemaan kauas Kaukasukselle. Virolaiset olivat maanpuolustustahtoisia, mutta he pitivät vastemielisenä ajatusta taistella vieraalla maaperällä ja toisen diktatuurimaan joukoissa. Niinpä monet päättivät liittyä ihailemaansa Suomen armeijaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy virolaisten vapaaehtoisten vaiheista vuosilta 1943 - 1944. Kansanedustaja, tuleva pääministeri ja presidentti Urho Kekkonen oli virolaisten vapaaehtoisten tärkein avunantaja. Kun loppuvuodesta 1943 perustettiin Helsinkiin Eesti büroo, sen rahoitus tuli Urho Kekkosen johtamalta Suomalaisuuden liitolta. Suomen armeijassa palveleville virolaisille vapaaehtoisille tarkoitettu Malevlane-lehti sai samana vuonna Kekkosen hakemuksesta julkaisuluvan. Vapaaehtoisille virolaissotilaille perustettiin Sturenkatu 4:ään myös lomakoti. Suomalais-Virolainen Seura, jonka puheenjohtajana myös oli Urko Kekkonen oli,  vuokrasi Jollaksen kartanon virolaisten pakolaisten huoltotukikohdaksi.

Lähes 3400 nuorta virolaista miestä matkusti Suomeen vuosina 1942-1943 pienillä moottoriveneillä yli Suomenlahden. Virolaiset moottoriveneet toivat heidät lähinnä Porkkalan ja Helsingin edustojen saariin, mm Pirttisaareen.  Kuulustelujen jälkeen miehet vietiin Helsinkiin Jollaksen kartanoon, jossa heille tarjottiin mahdollisuutta mennä metsätöihin tai sotilaskoulutukseen. Heistä alettiin käyttämään nimitystä "Soomepoisid, Suomen-pojat".

Ensimmäiset saksalaisten kutsuntoja pakoilevat virolaiset tulivat Suomenlahden yli kevättalvella 1943.  Ensimmäinen virolaiserä liitettiin Jalkaväkirykmentti 47:een sen III pataljoonaksi. Virolaiset kuljetettiin Helsingin soutustadionilla suoritetun varustamisen jälkeen mm. Nurmekseen ja Luumäen Taavettiin. Virolaisten määrän jatkuvasti kasvaessa perustettiin Taavetissa 9.2.1944 virolaisista miehistä koottu Jalkaväkirykmentti 200.  Rykmentin komentajaksi määrättiin everstiluutnatti Eino Kuusela, joka hallisti kielen sekä oli perhetynyt Viron asioihin sikäläisessä sotakorkeakoulussa. Rykmentin 1. pataljoona sijoituspaikaksi määrättiin Jalkala Karjalan kannaksella. Toinen pataljoona sijoittui Taavettiin ja sen ympäristökyliin. Taavetissa toi rykmentin esikunta, upseeri- ja aliupseerikoulu, kranaatinheitin-  ja panssarintorjuntakomppaniat.  Rykmentin koulutustarkastu pidettiin toukokuun lopulla 1944.

JR 200:n I pataljoona, sai "tulikasteensa" 9.6.44 alkaneessa venäläisten suurhyökkäyksessä. Rajajoelta Viipurinlahdelle perääntyessä kaatui lähes 30 virolaissotilasta. JR 200:n II pataljoona saapui Taavetista Viipurinlahdelle 20.6.1944. Raskaimpien taistelujen jälkeen JR 200 siirrettiin Vuoksen alueelle ja siellä sen taistelutoiminta muodostui lähinnä asemasodaksi.  Suomen-pojat täyttivät taisteluissa urhoollisesti tehtävänsä. Myös Suomen merivoimissa palveli suuri joukko virolaisia vapaaehtoisia. Yhteensä virolaisia vapaaehtoisia oli puolustusvoimissamme 3350 miestä, joista kaatui noin 200. Luumäkeläiset ovat muistelleet virolaisten olleen iloisia velikultia, jotka eivät suinkaan viettäneet vapaa-aikaansa toimettomina. heidän joukossaaan oli tavattoman hyvi taiteilojoita, soittajia, lauljia ja - pontikakeittäjiä

Rintamatilanne Virossa heikkeni heinäkuun lopulla 1944, kun venäläiset joukot valtasivat ensin 23.7. Pihkovan ja seuraavana päivänä Narvan. Viron tapahtumat vaikuttivat heti JR 200:n miesten mielialaan. Taisteluthan riehuivat nyt heidän kotitanhuvillaan. Virolaisten keskuudessa tehtiin kysely halukkaista kotimaahan palaajista. Suuri enemmistö halusi palata kotimaahansa. Lopulta lähtijöiden määrä oli 1752.

Virolaiset siirrettiin Myllypellon asemalta junalla Hankoon ja sieltä edelleen aseettomina 19.8.1944 saksalaisella Wartheland-laivalla Viron Paldiskiin ja Sakuun Männikun koulutuskeskukseen. Osa virolaisista siirrettiin rintamalle ja osa määrättiin uudelleen koulutukseen. Puna-armeija valtasi Tallinnan 22.9.1944 ja virolaiset joukot perääntyivät Keski-Viroon. Saksalaisten käskyn mukaisesti virolaisten joukkojen piti mennä Viljandin kautta Riikaan ja sieltä edelleen Saksaan. Suurin osa virolaisista halusi jäädä Viron maaperälle paeten metsiin ja kotiseuduilleen. Myöhemmin osa heistä pakeni merta pitkin joko suoraan tai Suomen kautta Ruotsiin.  Virosta pääsi länteen vajaat 500 Suomen-poikaa ja puna-armeija vangitsi heistä yli 1000.

Neuvostoliiton tuomioistuimet määräsivät suurelle osalle Suomen-poikia pääsääntöisesti §58-1a:n mukaisesti pakkotyötä 15+5+5 vuotta, jota vankileireillä eloon jääneet sovittivat eri puolilla Siperiaa yli 10 vuotta. Usein myös heidän perheenjäsenensä kyyditettiin Siperiaan.
----

Post scriptum

Eesti auks, tuleviku pandiks! Viron kunniaksi, tulevaisuuden pantiksi!


Näin luki siinä lipussa, jonka poikiaan takaisin kotiin odottaneet Viron äidit antoivat Suomessa 1944 taistelleelle, virolaisista vapaaehtoisista koostuneelle Jalkaväkirykmentti 200:lle, virolaisten juhlapäivänä, Voitonpyhänä 23.6.1944. Lippu vietiin Suomesta rykmentin miesten mukana takaisin kotimaahan 19.8.1944.

2 kommenttia:

  1. Muistomerkki paljastettiin 18.8.1991. Seuraava päivänä oli Janajevin vallankaappaus yritys ja täällä silloin paikalla olleet virolaiset veteraanit ja heidän sukulaisensa olivat kauhuissaan voivatko he edes palata takaisin kotiin.

    Vielä paljastuspäivänä mieliala oli toinen. Muutama päivää aikaisemmin Shirinovksi oli esittänyt että Suomi ja Baltian maat kuuluvat Venäjään. Taavetissa ilmapiiri oli toinen : Shirinovski toivotettiin tervetulleeksi sillä Suomessa on paljon tukevaoksaisia mäntyjä joihin hirttää rosvot.

    Vesku

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Veskulle mielenkiintoisesta kommentista. Janajevin humalaisen juntan kohellusta tuli seurattua sydän kylmänä. Sen epäonnistuttua usko uuteen ja demokraattiseen Venäjään eli vuosikausia. Siitä ei ole jäljellä edes rippeitä. Nyt siellä on palattu autoritaariseen järjestelmään höystettynä riistokapitalismilla ja oligarkkien porsastelulla.

    VastaaPoista