Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Lempiälän kansakoulu vuosina 1920 - 1925



Lempiälän entinen kansakoulu kuvattuna syksyllä 2014

Alla oleva yhteenveto Lempiälän koulun alkuvaiheista löytyy Lappeenrannan kaupunginarkistossa säilytettävästä Lempiälän koulun arkistosta. Täällä on aikaisempi artikkelini Lempiälän koulusta otsikolla "Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 2: Lempiälän koulu"


--------

Tietoja Lappeen Lempiälän koulusta 1920 – 1925 

Lappeen historiatoimikunnalle lähettänyt Lempi Suominen

Nykyisen Lappeen Lempiälän kansakoulupiirin lapset kävivät aikaisemmin koulunsa Lappeen Mustolan ja Lappeen Nuijamaan yhteisessä Kansolan koulussa. Ajatus oman koulun perustamisesta heräsi heti, kun edellä mainittu Kansolan koulu siirrettiin silloiselta paikaltaan Ruokosen kylään, koska koulumatkat tämän siirron vuoksi tulivat varsinkin Nuijamaan rajoilla asuville Lappeen lapsille siksi pitkiksi, että monet senvuoksi koulunsa lopettivat. Kyläläisten yhteisissä kokouksissa asetuttiin heti yksimielisesti kannattamaan koulun perustamishanketta.

Erimielisyyttä syntyi vain koulun paikan määräämisessä, mutta tarkastaja T. G. Murron välityksellä saatiin siinäkin sovinto aikaan. Asiaa eteenpäin viemään asetettiin komitea, joka toimikin siksi, kunnes valtuuston kokouksessa 23. p:nä kesäkuuta 1920 valittiin koululle ensimmäinen johtokunta. Valituiksi tulivat J. Lyytikäinen ja Aukusti Talonpoika Kähärilästä, Juho Suninen Lyytikkälästä, Juho Oikkonen Lempiälästä, Antton Peetman ja Aukusti Porvali Karhusjärveltä. Näistä on viimeksi mainittu toiminut koko ajan puheenjohtajana. J. Lyytikäinen on eronnut vuoden 1925 lopulla ja sijalle on valittu Juho Villa Kähärilästä.

Koulu alotti toimintansa vieläkin samassa virassa olevan opettaja Lempi Suomisen johdolla elokuun 30 p:nä 1920 vuokrahuoneissa Oikkosen talossa Lempiälän kylässä. Poikien käsityönopettajana toimi ensimmäisenä vuonna opettaja Emil Lumme pitäen tunnit Karhusjärvellä Antti Porvalin talossa. Kouluhuoneuston ahtauden vuoksi oli Kouluhallitus myöntänyt avustusta ainoastaan elokuun 1 p:vään 1922 sillä ehdolla, että oppilaita otetaan vastaan vain 32. Seuraavaan syksyyn oli kuitenkin kouluun pyrkijöitten luku lisääntynyt 63:een. Tälle oppilasmäärälle tarvittavan kyllin suuren huoneuston puutteessa oli entisen lisäksi vuokrattava toinen. Se saatiin Juhana Tyrisevän talosta Lyytikkälän kylästä. Opettajaksi Lyytikkälässä toimivaan kouluun valittiin 28 p:nä elokuuta 1921 Kalle Vihtori Sievänen, jonka paikalle tuli elokuun 1 p:nä 1922 nykyäänkin samassa virassa oleva opettaja Aarne Alarik Aalto.
Uutinen Lappeen kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa hyväksyttiin Lempiälän koulun rakentaminen sekä valtuutettiin koulun johtokunta hankkimaan koulua varten piirustukset, kustannusarvio ja työpiirustukset. Etelä-Saimaa 1.11.1921.

Vuonna 1921 syksyllä pantiin alulle oman koulutalon rakentamishanke. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari Räihä ja rakennutti urakoitsija J. Pelli. Rakennustyöt alotettiin keväällä 1922 ja saman vuoden syyskuulla voitiin jo koulutyö uudessa rakennuksessa alottaa. Vihkiäisjuhla vietettiin lokakuun 22 p:nä 1922 siinä toivossa, että nouseva polvi kerran kuntoisuudellaan palkitsisisi isien uhraukset ja täyttäisi heihin kohdistetut toiveet.

Seuraavana vuonna 1 päivä syyskuuta 1923 alotti koulun yhteydessä toimintansa alakansakoulu, jonka opettajana on 1 p:stä elokuuta 1923 toiminut opettaja Lyydia Anna Aalto ja 7 p:nä lokakuuta alkoi jatkokoulu, joten koulu nykyään toimii täydellisenä 6 – osastoisena kansakouluna kolmen opettajan hoidossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti