Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

torstai 8. tammikuuta 2015

Lakkautettujen koulujen kierros, osa 12: Hakalin kansakoulu

Hakalin kansakoulun julkisivupiirustus. LKA.
Ennen joulua polkupyöräni johdatteli minut jälleen yhdelle lakkautetulle kansakoululle. Kyseessä oli Hakalin entinen kansakoulu. Kuvattuani rakennuksen perehdyin tämän rakennuksen vaiheisiin hieman myös koulun arkiston avulla. Lisäksi hyödynsin Leena Riskan teosta Lauritsalan kauppalan historia vuodelta 1995. Niinpä sain aikaiseksi oheisen koosteen.

 Hakalin kansakoulun tarina alkoi tavallaan jo paljon ennen sen perustamista, sillä Luukkaan ja Hakalin kylät erotettiin Lappeen kunnassa omaksi koulupiirikseen jo vuonna 1911. Koulupiirin ensimmäinen kansakoulu, Luukkaalle rakennettu koulu, valmistui vuonna 1913. Luukkaan koulu rakennettiin alkuaan kahden opettajan kouluksi, mutta oppilaita sinne tulvi niin paljon, että jo 1920-luvun alussa opettajien määrä jouduttiin kaksinkertaistamaan. Oppilasmäärä oli noussut jo reilusti toiselle sadalle.
Hakalin entinen kansakoulu, nykyinen paloasema
Vuonna 1930 alkoikin uuden kansakoulun suunnittelu Hakaliin Luukkaan koulun alaisuuteen. Koulun suunnitteli kouluhallituksen arkkitehti Toivo Salervo. Valmistelu ja piirustustuskuluihin meni runsaat 5000 markkaa ja varsinaisen rakentamisen urakoi rakennusmestari Martti Hasari. Urakkasumma oli 930 000 markkaa. Hakalin uuden kansakoulun lopputarkastus pidettiin 12.8.1931 ja koulutyö siellä aloitettiin 31.8.1931. Koulun vihkiäisiä vietettiin lokakuussa 1931. Koulun oppilasmäärä nousi siellä toimineen jatkokoululuokan kanssa heti 180:een.Vuonna 1935 koulussa oli yhteensä 188 oppilasta. Heistä 70 oli alakoulussa, 85 yläkoulussa ja 33 jatkokoulussa.

Hakalin entinen kansakoulu, nykyinen paloasema
Hakalin huonoista kouluoloista kirjoitti Etelä-Saimaa
2.10.1953
Lauritsalan kauppalaan valmistui syksyllä 1935 erillinen jatkokoulu Luukkaan koulun tontille. Niinpä Hakalin koulussa aikaisemmin jatkokoulua käyneet siirtyivät sinne. Vuonna 1939 Hakalin koulussa oli oppilaita yhteensä 151, heistä 60 alakoulussa ja 91 yläkoulussa. Vuonna 1943 kansakoulussa oli 157 oppilasta, alakoulussa 48, yläkoulussa 111. Ns. suurten ikäluokkien vaikutus oppilasmäärissä alkoi näkyä 1950-luvun puolivälissä. Vuonna 1955 koulussa oli 187 oppilasta, heistä yläluokilla 96 ja alaluokilla 91.


Hakalin kansakoulu palveli tehtävässään 1950-luvun lopulle saakka. Vuonna 1952 oli suunnitelmissa Lauritsalan jatkokoulun sekä Hakalin kansakoulun laajentaminen, ja sitä varten teetätettiin piirustukset arkkitehti Ragnar Ypyällä. Ne olivat valmiina syksyllä 1953, mutta näistä suunnitelmista luovuttiin rahanpuutteen ja muiden syiden takia. Kauppalaan päätettiin lopulta rakentaa kokonaan uusi keskuskansakoulu. Sen rakentaminen aloitettiin kesällä 1956. Valmistuneen kiinteistön luovutus oli marraskuussa 1957. Koulurakennukseen sijoitettiin ensin vanhan Luukkaan kansakoulun oppilaat ja sen yhteydessä toimineet apukoululuokat, Hakalin kansakoulun yläluokkien oppilaat sekä jatkokoulu. Vuonna 1957 Hakalin kansakoulu toimi enää alakouluna ja kesällä 1959 koko toiminta siirrettiin uudelle keskuskansakoululle Luukkaalle. Viimeisenä lukuvuonna 1958 - 1959 koulussa oli edelleen runsaasti oppilaita, yhteensä 134 oppilasta 1. ja 2. luokilla.

Hakalin entinen kansakoulu, nykyinen paloasema
Kesäkuussa 1960 Hakalin tyhjilleen jäänyt kansakoulu sai uuden elämän. Siitä tuli talossa tehdyn remontin jälkeen Lauritsalan kauppalan paloasema. Uuteen tehtävään siirtymisen kunniaksi järjestetyssä juhlatilaisuudessa puhui kauppalajohtaja Osmo Anttila ja musiikkiesitysten lisäksi nähtiin palopäällikkö Vilho Pesälän johtama ohimarssi.

Hakalin entinen kansakoulu, nykyinen paloasema

2 kommenttia:

  1. Tuon Hakalin koulun läheisyydessä toimi jossain kaasutehdas, jossa valmistettiin Kalsiumkarbidia, jota taas käytetään mm. asetyleenikaasun valmistamiseen kaasuhitsauksen tarpeisiin.
    Onko tämä kaasutehdas toiminut Hakalin koulun tiloissa sota-aikana? Vai jossain muualla Hakalissa, vaikka Maijankadun tai Hakalinkadun varrella, radan varressa?
    Karbidin valmistukseen käytettiin kai sähköä, joten välttämättä ei ollut mitään korkeaa savupiippua tässä tehtaassa?
    pekka.suikka(&)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hakalin koulussa toimi sotavuosina kansakoulu, joten olisi erikoista, mikäli samoissa tiloissa olisi ollut myös kaasutehdas.

    VastaaPoista