Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa tammikuisen pakkaspäivän näkymä Linnoituksen valleilta ortodoksisen kirkon suuntaan.

torstai 23. helmikuuta 2017

Lappeen Keskisaaren kansakoulun palo heinäkuun lopulla 1956

Etelä-Saimaan uutinen Keskisaaren kansakoulun palosta. Jo 1950-luvulla mainosmiehet osasivat sijoittaa mainoksensa todella dramaattisesti oikeisiin paikkoihin. Etelä-Saimaa 31.7.1956

Lappeelle perustettiin kunnan kaakkoiskulmalle Keskisaaren kansakoulupiiri vuonna 1929. Aikaisemmin seutu kuului Haapajärven koulupiiriin. Koulupiirin jako suoritettiin vuonna 1933. Oman koulurakennuksen se sai vuonna 1938, kun Haapajärven vanha koulurakennus siirrettiin kesällä uuteen paikkaan Keskisaaren kouluksi. Haapajärvelle oli valmistunut uusi kansakoulu vuonna 1936. Tässä tehtävässä rakennus toimi aina kesään 1956 saakka, jolloin rakennus tuhoutui oheisessa lehtiuutisessa kuvatussa tulipalossa. Rakennus paloi täysin erittäin nopeasti levinneessä tuhossa, joka lehtiuutisen mukaan olisi syttynyt sähkölaitteista. Koululla asunut opettajaperhe pelastui viime hetkellä palotikkaita myöten. Uutta koulua ei Keskisaarelle enää rakennettu, vaan koulu toimi vuokratiloissa vuoteen 1963 saakka, jolloin Keskisaaren kansakoulun 30-vuotinen taival päättyi.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Mosse, Volga, Pobeda - laatuautoja Neuvostoliitosta

Moskvitsh 402 oli myyntimenestys Suomessa vuonna 1956
Etelä-Saimaa 25.7.1956
Neuvostoliitossa valmistetut laatuautot hallitsivat vielä vuonna 1956 ylivoimaisesti suomalaista autokauppaa. Lehtiuutisten mukaan autoja myytiin maassamme vuoden alkupuoliskon aikana 11 640 ja näistä lähes 4 000 oli valmistettu "suuressa ja mahtavassa". Neuvostoliittolaisia autoja myytiin enemmän kuin Englannissa, USA:ssa, Ranskassa ja Ruotsissa valmistettuja ajoneuvoja yhteensä. Itäblokissa valmistettujen autojen osuus oli jopa yli 46 %. Länsiautojen maahantuonti oli tiukasti säännösteltyä, mikä selittää itäblokin maissa valmistettujen merkkien suuren suosion. Länsiautoilla olisi ollut huomattavasti tarjontaa suurempi kysyntä. Tämä johtikin sitten monenlaisten petollisten hämärämiesten ilmestymiseen autokauppiaiksi. Niistä lisää joskus myöhemmin.

Allekirjoittanut on ollut kerran Moskvitsh Skandinavian kyydissä, jopa etupenkillä. Tätini mies tuli meille esittelemään uutta autoaan. Niinpä lähdettiin esittelyajolle. Se päättyi parin kilometrin jälkeen  kolariin. Mossen keula painui kasaan kuin haitari, mutta meille autossa olleille ei käynyt kuinkaan. Sen sijaan Mossen puskuri teki pahaa jälkeä sen eteen ajaneissa moottoripyöräilijöissä. Isoveljensä kyydissä moottoripyörän takatuhdolla istunut oli luokkatoverini. Kymmenvuotiaan pikkupojan silmiin piirtynyt näkymä kolaripaikalta ei poistu mielestäni koskaan. Sen sijaan Mosse poistui kolarin jälkeen autuaammille automaille.

Uukuniemi - limsapitäjä

Niukkalan Virvokkeen pullo etiketteineen


Jälleen kerran vanhojen sanomalehtien penkominen nosti esille mielenkiintoisia yksityiskohtia Etelä-Karjalan historiasta. Maakunnassa on toiminut aikoinaan useita pieniä virvoitusjuomatehtaita. Lappeenrantahan oli aikoinaan tunnettu panimoistaan ja virvoitusjuomatehtaistaan.  Niitä on ollut myös Imatralla ja ehkä monessa muussakin pitäjässä. Minulle yllätyksenä Etelä-Saimaan artikkelissa 13.9.1956 kerrottiin myös Uukuniemellä toimineen useita limsatehtaita. Toiminnan aloitti kunnassa Pekka Tolvanen, jolta toiminta siirtyi myöhemmin Kaarlo Härkäselle. Tämä yritys oli jo lopettanut toimintansa 1950-luvulle tultaessa. Myöhemmin perustettiin Uukuniemen Virvoitusjuoma Oy ja Niukkalan Virvoke, jotka toimivat vielä artikkelin ilmestyessä (1956).

Niukkalan virvokkeen limsatehdas toimi tässä kauppias
Erkki Tynkkysen omiastamassa talossa

Uukuniemeläisten innostus perustaa virvoitusjuomatehtaita levisi muuttoliikkeen mukana myös muualle Suomeen. Lehtiuutisessa kerrotaan uukuniemeläistaustaisen Kusti Kokon perustaneen sellaisen Juvalle. Uukuniemeltä kotoisin olleet kanttorit Eino Tiainen Pihtiputaalla ja Tauno Sihvonen Pohjanmaalla olivat myös perustaneet omat tehtaansa. Lisäksi kirjoituksessa todetaan Uukuniemeltä kotoisin olleen Kauko Partasen omistavan virvokejuomatehtaan jossakin päin Suomea. Suomessa oli tuolloin toiminnassa noin 190 virvokejuomatehdasta, joista siis kuusi toimi joko Uukuniemellä tai oli uukuniemeläistaustaisen omistama. Melkoinen limsapitäjä siis tämä syrjäinen Uukuniemi.

Uukuniemen Seudun Sanomien sivuilta l
öytyi hieman lisätietoa limonaditehtaan toiminnasta. Virvoitusjuomia valmistettiin Erkki Tynkkysen omistamassa kauppaliikkeessä Niukkalassa.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Pillikinttujen hulinayritys

Vuonna 1955 valmistuneessa elokuvassa "Tähtisilmä"
nähtiin ensimmäistä kertaa ns. lättähattu, jossa
roolissa esiintyi nayttelijä Leo Jokela.
Aina 1950-luvun alkupuolelle saakka suomalaiset nuoret pukeutuivat kuin aikuiset. Erillinen nuorisokulttuuri alkoi Suomessa kukoistaa vasta 1950-luvun puolenvälin jälkeen. Hiljattain päättynyt sota-aika leimasi suomalaista yhteiskuntaa vielä 1950-luvulla monin tavoin. Jälleenrakennus, siirtoväen asuttaminen ja sotakorvausten maksaminen kuluttivat pitkään kansakunnan voimavaroja. Suomessa säännösteltiin yhä monia hyödykkeitä. Jos oli tarjonta niukkaa, samaa voitiin sanoa kuluttajien keskimääräisestä varakkuudestakin. Niinpä nuorisokulttuuri rantautui maahamme hieman viiveellä verrattuna useimpiin Euroopan maihin.
Etelä-Saimaa 27.9.1956


Yleinen ilmapiiri oli kuitenkin optimistinen, sillä monien sotavuosien jälkeen koittanut rauhan aika innosti. Elinolot helpottuivat vähitellen, töitä riitti kaikille, ja lapsia, niitä syntyi ennätysmääriä. Elintason nousi, mikä sai tulevaisuuden näyttämään valoisalta.


1950-luku oli kuitenkin pukeutumisessa melko ristiriitaista aikaa. Musiikissa, käyttäytymis- ja pukeutumistavoissa konservatismi kamppaili uusien vapaampien tuulahdusten kanssa. Nuorisomuodin esiinmarssi aiheutti vanhemman väen keskuudessa ns. lättähattukeskustelun. Tämä pukeutumistyyli oli saanut vaikutteita Ruotsista, Englannista ja Ranskasta. Siihen kuului mm. kapeat suorat housut puolitangossa, topatut hartiat, spittarit (teräväkärkiset miesten kengät), ja lättään lyöty lierihattu päässä.
Mikäli päässä ei ollut hattua, hiusten piti olla tötteröllä. Lättähatut olivat ensimmäinen selvästi katukuvasta erottunut suomalainen nuorisokulttuuri. Se syntyi Helsingissä 1950-luvun alussa ja levisi vähitellen kaikkialle Etelä-Suomeen. Lättähatut olivat pääasiassa työväenluokkaisia nuoria, jotka kuuntelivat Yhdysvalloista levittäytyvää rock and roll -musiikkia. Lättähattujen pukeutumis- ja musiikkikulttuurissa näkyi selvästi jo nuorison kapina vanhempia sukupolvia ja yleistä sovinnaisuutta vastaan.

Sanomalehdissä ei tälle nuorisokulttuurille riittänyt ymmärrystä. Hyvän kuvan lehdistön pilkallisesta asenteesta saa Etelä-Saimaan artikkelista 27.9.1956. "Vanhan" mieltä lämmittivät varsinkin sanat "pillikinttu" ja "vihellysmissi".

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Samuli Paulaharjun Outokumpu vuonna 1907




Tämä pieni uutinen Savon Sanomissa 12.7.1909
antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, että maalaiskylän
ikiaikainen elämänrytmi tulisi muuttumaan
Kuusjärven Outokummussa.

Ote yll
ä kuvatun kirjan takakannen tekstistä.

Kes
ällä 1907 Samuli Paulaharju (1875 1944) teki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran apurahalla kaksi kuukautta kestäneen rakennustutkimusmatkan Pohjois-Karjalaan. Rajan taaksekin ulottuneen retken tulokset olivat ainutlaatuiset: tuhat rakennuspiirrosta, sata valokuvaa, 40 arkki suullista perinnettä. Seuraavana kesänä Paulaharju täydensi tietojaan vaeltaen Joensuusta Kesälahden kautta Salmiin.
Sitke
än työn tuloksena syntyi 600-sivuinen käsikirjoitus Kansatieteellinen kuvaus Pohjois- ja Itä-Karjalan rakennuksista.

K
äsikirjoitusta ei kuitenkaan tuossa vaiheessa painettu kirjaksi Paulaharjun pettymykseksi vedoten kirjan laajuuteen ja painatuskustannuksiin. Tämä upea teos saatiin painettua lopulta vuonna 2003. Toimittamisen suoritti Pekka Laasonen ja se ilmestyi numerolla 935 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia-sarjassa.
Keväällä 1910 oltiin jo varmoja, että
löydetty kuparimalmiesiintymä oli rikas.
Karjalatar 29.3.1910


Kirjassa on muutamia kohtia, joilla on hieman  kosketuspintaa allekirjoittaneen esivanhempien vaiheisiin. Isoisäni Antti Kinnunen oli aikoinaan töissä Outokummun kuparikaivoksella, jossa hän sai kaivosmiesten ammattitaudin, kivipölykeuhkon, menehtyen siihen vuonna 1960. Isovanhempani muuttivat Kuusjärven Outokumpuun vuonna 1941 sukumme ikivanhoilta asuinsijoilta Liperistä. Isoisäni oli jo joitakin vuosia kulkenut töissä Outokummun kaivoksella polkupyörällä Liperin Komperosta. Matkaa kertyi joka päivä noin 30 kilometriä suuntaansa. Tämä kävi lopulta ylivoimaiseksi, joten hän möi sieltä pientilansa ja perhe siirtyi asumaan Outokumpu Oy:n rakennuttamaan pieneen omakotitaloon.

Samuli Paulaharju vieraili Kuusjärvellä edellä mainitulla matkallaan kes
äkuun alussa 1907.  Silloin ei pian paikkakunnalle nousevista kuparikaivoksista ollut tietoakaan. Mutta jo kaksi vuotta myöhemmin siellä alkoivat koeporaukset, jotka johtivat kaivoksen perustamiseen ja teollisuustaajaman syntymiseen. Kaivoksen myötä Kuusjärven Outokumpuun syntyi satoja työpaikkoja, joihin värvättiin työntekijöitä kotikunnan lisäksi lähipitäjistä. Isovanhempieni tavoin sinne suuntasi myös moni liperiläinen. Heidän keskeinen ystäväpiirinsä Outokummussa koostui useista Komperosta tai sen lähiseudulta muuttaneista perheistä.

Mutta, mutta, Samuli Paulaharjun Outokumpu oli vielä rauhallinen maalaiskylä., kuten käy ilmi tähän lainaamastani kirjasta otteesta:

Oudon kummun laelle nousi pian kaivostorni.

Sysmästä (kylä Kuusjärvellä) käyn seuraavana päivänä noin kolmen kilometrin päässä Outokummun kylässä, joka on laajalla korkealla Outokummun rinteellä. Itse pääkumpu, todellakin oudonnäköinen Outokumpu, kohoaa kylän takana korkeana, äkkijyrkkänä, honkapeitteisenä. Varsinkin pohjoispuoleta nousee kumpu jyrkkänä. Etäälle se näkyy jo taivaanrannalle, omituisena köyryselkänä kohoten muusta metsäviivasta. Kuusjärveläisten tavallinen juhannuskokon polttopaikka kuuluu kumpu olevan. Ja siihen se on kuin tehty. Noin kymmenkunta taloa on kummun rinteillä: Korhosia, Mustosia, onpa Jussi Junninenkin.


Vanhin talo on Korhosen talo, jota Pekkolaksi kutsutaan. Siinä taaskin on yli sata vuotta vanha asuintupa, jonka omituisuutena muun muassa huomaan, että siltaliesta ovat pusketut seinän läpi. Talon neljä aittaa, vaate-, elo- ja makuuaita, ovat vanhassa hauskassa epäjärjestyksessä yksi niin, toinen näin, kolmas ja neljäs noin. Saan aittoihinkin kurkistella. Vaateaitoissa, seinillä ja matonalaisissa vaatteita nauloissa sekä alaalla että parvella. Siellä myös joku kirstunen. Eloaitassa on jyvähinkaloita sekä vanhan kansan aikuisia, yksipuisia pönttöjä. Suurin kuuluu olevan vanhan isännän setävainaan aikuinen. Se onkin aika kanuuna, toista kyynärää läpimitaten ja vetää kolme vanhaa tynnyriä. On myös joukko pieniä siemenpönttöjä naurissiemeniä ynnä muita varten. Naurissiemenpönttö esimerkiksi on noin nelituumainen, viisikorttelinen pikku tykki.

Pirtissä ovat naiset sillan pesupuuhissa. Vanha isäntä, sokea ukko tuudittelee poikansa lasta ja laulelee vapisevalla äänellä:
aa-aa, aa-aa allin lasta,
pient
ä linnunpoikaa.
Muut talot ovat nuorempia, mutta piirrettävää ja kuvattavaa löytyy niistäkin. On luhtiniekka-aittoja, porstuan keitinliesiä, tallitupia