Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa tammikuisen pakkaspäivän näkymä Linnoituksen valleilta ortodoksisen kirkon suuntaan.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Maaherrantalon palo 20.4.1972 Linnoituksessa

Etelä-Saimaa 22.4.1972

Etelä-Saimaa 21.4.1972
Etelä-Saimaa 18.5.1971
Kouvolan Sanomat 11.6.1971
Huhtikuun 20. päivä vuonna 1972 tuhoutui yksi Lappeenrannan Linnoituksen vanhimmista rakennuksista. Kyseessä oli Kymenkartanon läänin maaherran Johan Henrik Friesenheimin käyttöön rakennettu maaherrantalo. Friesenheim asui talossa vuosina 1722 - 1737. Myöhemmin rakennus oli Viipurin läänin virkamiesten virkatalona ja vuodesta 1818 lähtien vankilan johtajan ja henkilökunnan asuintalona. Kun vankilan toiminta päättyi 1938, maaherrantalo siirtyi puolustusvoimien henkilökunnan käyttöön. Talosta muodostettiin asunto neljää perhettä varten. Rakennuksen runko oli tiettävästi jo 250-vuotias eli vuodelta 1722. Talo oli 1800-luvulla Linnoituksen ja koko kaupungin edustavin asuinrakennus. Sen suunnittelijoiden joukkoon kuului mm. Carl Ludvig Engel. Muinaistieteellinen toimikunta ja sen seuraaja Museovirasto oli määrännyt rakennuksen suojeltavaksi. Maaherrantalo oli siirtynyt aikaisemmin Lappeenrannan kaupungin omistukseen. Milloin siirto tapahtui, on jäänyt minulle epäselväksi. Vielä toukokuussa 1971 kerrotaan rakennuksen olevan puolustusvoimain omistuksessa. Viimeiset asukkaat olivat muuttaneet talosta syksyllä 1969. Tulipalon jäljiltä jäi mustuneista hirsiä ja raunioiden keskeltä sojottavat savupiiput. Paloa kommentoineen museoviraston tutkijan Pekka Kärjen näkemykseen mukaan mitään ei ollut enää tehtävissä rakennuksen pelastamiseksi. Samalla hän ihmetteli kaupungin vähäistä kiinnostusta rakennuksen korjaamiseen. Sen puurakenteet olivat olleet suhteellisen terveitä ja perustuskin oli ollut kutakuinkin kunnossa.  Samalla Kärki totesi, että olisi aiheellista paneutua Linnoituksen alueen kunnostussuunnitelmaan, ettei vastaavaa pääsisi tapahtumaan uudestaan. Hän oli huolissaan tyhjilleen jääneistä entisistä vankilarakennuksista.

Maaherrantalossa oli oleskellut edellisen
ä iltana useampia nuorukaisia, joiden jäljiltä tulipalon epäiltiin syttyneen. Pari vuotta tyhjillään olleen rakennuksen ikkunoiden ovien edessä olivat laudat, mutta se ei estänyt ilkivallantekijöitä murtautumasta sisälle. Rakennus joutui todellisen hävitysvimma kohteeksi. Kaikki mikä oli saatu irti, oli revitty. Eikä asialla olleet pelkästään pojanviikarit, vaan koristeita ym. siirtyi myös ns. Kunnon kansalaisten koteihin. Vain kaksi kuukautta aikaisemmin olivat toisen Linnoituksen historiallisen arvorakennuksen, Etelä-Karjalan maakuntamuseon, tilat tuhoutuneet niin ikään tulipalossa.

Paikallisista sanomalehdist
ä Etelä-Saimaa uutisoi 21.4.1972 tulipalon jopa hieman ilakoivalla otsikolla Iloa ihmettelijöille. Uutisessa ei mainittu edes, että kyseessä oli historiallisesti arvokas rakennus, vaan todettiin sen olevan ränsistynyt asuinrakennus. Seuraavana päivänä lehti jatkoi samalla tyylillä otsikollaan Veromarkat säätyivät, joskin historiaa katosi.  Palosta kertoneessa artikkelissa todettiin [Tulipalo oli ] taas suuri helpotus veronmaksajille toteutumatta jääneen ja kalliiksi arvioidun kunnostamisen muodossa". Kaupungin rakennusvirasto ei ollut ehtinyt laatia rakennuksen kunnostamissuunnitelmaa, mutta lehden mukaan ei vielä 100 000 markallakaan sitä saataisi aikaiseksi. Saimaan Sanomien uutisointi oli lähennä toteava, mutta uutisessa kuitenkin surtiin historiallisen rakennuksen menetystä. Ilmaisjakelulehti L
Lappeenrantalainen 27.4.1972
appeenrantalainen  kertoi näkemyksensä Katukuvastin-palstallaan. Kritikkkiä saivat niin kunnaliset päättäjät kuin Etelä-Saimaa-lehden toimituskin.

Maaherran talon seinilta l
öytyi runsaasti 1800-luvun alkupuolelta olleita hyvin säilyneitä kirjeitä. Ne olivat monen tapettikerrostuman alla seinän pintaan liimattuina. Kirjeet olivat ruotsin- ja venäjänkielisiä. Tuohon aikaa paperi oli erittäin kallista, joten tapana oli säästää kaikki paperi ja uusiokäyttää sitä vaikkapa seinäpaperin lisänä. Kirjeitä löytyi maaherrantalon jokaisen huoneen seinältä. Muinaistieteellisen toimikunnan tutkija Lauri A. Putkonen oli tehnyt valmisteluja keväällä 1971 kirjeiden irrottamiseksi seiniltä. Tarkoituksena oli tutkia ne ja lisätä Lappeenrannan kaupunginarkistoon. Tämä ehdittiinkin suorittaa, ennen kuin ilkivallantekijät ja lopulta tulipalo tekivät lopullisen tuhonsa.

Etel
ä-Saimaa 18.5.1971, 21.4.1972 ja 22.4.1972
Lappeenrantalainen 27.4.1972
Kouvolan Sanomat 11.6.1971
Saimaan Sanomat 22.4.1972

torstai 12. tammikuuta 2017

Finnish Apostolic Lutheran Church in Calumet

Finnish Apostolic Lutheran church in Calumet in the beginning of 20th century.
The oldest Lutheran congregation founded by Finnish immigrants in the USA is Finnish Apostolic Lutheran Church in Calumet, Michigan. It was organized in 1872 and legalized next year with the name Solomon Kortiniemi Lutheran Society. The peculiar name is due to its first pastor. In the end of 1870's name was changed to the Finnish Apostolic Lutheran.  This congregation was the largest Finnish American Lutheran congregation in America from the 1870's to the 1890's. Lots of Finnish American history is hidden in church books and minutes of this congregation. But sadly, their archives are not open for researchers. I've tried to find other paths to examine this community.  I have found lots of congregational information in Calumet-based Amerikan Suomalainen Lehti. The majority of shareholders in this weekly Finnish newspaper were Apostolic Lutherans. The first fruits of this labor are now freely available for everyone interested. I've started with the year 1879. HERE you will find statistics compiled by me. It includes births, deaths, marriages and membership statistics. Today Soon I will be ready with the years 1880, 1881 and 1882. Links to those statistics will also be available on this page.

Next year (1880) is now completed and will be found HERE.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Siirtolainen, viina ja Minnesotan talvi


Woolandin hautausmaalla New York Millsissa Minnesotassa lepää satoja suomalaissirtolaisia

Tällä kirjoituksellani palaan jonkin aikaa syrjässä olleeseen aihepiiriini, eli amerikansuomalaisuuteen. Tässä on lehdestä poimittu surullinen ihmiskohtalo vuodelta 1882. Tapahtumapaikka on New York Millsin suomalaissiirtokunta Minnesotassa. Tarina ilmestyi Amerikan Suomalaisessa Lehdessä 28.4.1882 ja sen kirjoitti paikallisen apostolisluterilaisen seurakunnan pappi Juho Mursu. Tässä tapauksessa siirtolaisen kohtaloksi koituivat kuningas alkoholi ja piittaamattomuus sääolosuhteista. Minnesotan talvi voi olla vähintään yhtä kova kuin talvi entisessä kotimaassa, mutta avoimella preerialla lumimyrskyissä tuuli lisää pakkasen purevuutta ja näkyväisyys voi olla lähes nollassa. Kymmenkunta vuotta sitten eräs etelädakotalainen rouva muisteli, miten päärakennuksesta  oli pihan poikki aikoinaan viritetty vaijeri, josta kiinni pitäen hän löysi pahimmissa lumimyrskyissä tien navetalle lypsylle.
                          
Ikävä tapaus sattui täällä maaliskuun 20 päivänä. Eräs suomalainen Peter Johanson eli Bohjanen lähti käymään Perhamissa, tuodakseen sieltä perheellensä elatusta, johon on hänen talostaan noin 10 englantilaista peninkulmaa. Vaimonsa ja naapurinsa kielsivät häntä lähtemästä nousevan ilman tähden. Mutta hänelle ei ollut apua, sillä eilen oli hän saanut pari dollaria rahaa, jotka olivat taskussa kuumemmat kuin tulen kipinät. Hän meni, vaikka ilma oli kova, ja kohtasi kaupungissa vanhan petollisen tuttavansa (viinapullo), jonka kanssa lähti taipaleelle. Mutta 3 peninkulmaa kaupungista kotiin päin uuvutti tämä petollinen toveri Pekan aavalla aavikolla uneen, jossa maailmasta tietämättömänä idän eukko peitteli häntä valkealla vaipallaan ja puhurin poika kopristeli häntä kovilla kourillaan. Tästä toinnuttuansa huomaa mies toverinsa karanneen ja konttasi, oman puheensa mukaan, peninkulman päässä olevaan taloon, toinen puhe kertoo ihmisten hänet löytäneen. Kumminkin tuotiin hänet pari päivää sen jälkeen kotiin, jolloin oli niin huono että kepinnojassa nousi ylös. Tämän kuun 1. ja 2. pävää vasten hourasi jo kumpaisenkin yön. Häntä kävi countin esimies katsomassa ja sanoi lähettävänsä huomenna lääkäriin. Sairas meni aivan houruksi, mutta tämän kuun 9. päivä tuli lääkäri, joka teki sairaasta terveen. Sen nimi oli Tuonen Tuomas. Vainaja jätti jälkeensä vaimon ja 4 lasta, joista nuorin on vain 4 viikon vanha. Tässäkin on tärkeä esimerkki iloisille viinan juojille luopua pois pullon ystävyydestä, ennen kuin näin onnettomasti käypi.
J[uho] M[urs]u